— "Oi, rakas lapseni", sanoi Ankerschmidt, syleillen kadonnutta lastansa, "mitä sinua isäsi viha kauhistuttaa? Isän viha on mesi ja balsami sallimuksen vihaan verrattuna, ja sinä olet pikemmin kokenut jälkimmäistä kuin edellistä."
Hermine katsoi liikutettuna isänsä silmiin ja tarttui molemmin käsin hänen käteensä.
— "Totta, totta", hengähteli hän hiljaa ja painoi sitte päänsä alas; — "ja kuinka myöhään me sen opimme!"
— "Mutta, lapsukaiseni, minun täytyy kohta matkalle lähteä, sillä tämä asia on sangen tärkeä."
— "Oi, isä kulta!" lausui siihen Erzsike; "mihinkä sinä näin illan suussa lähtisit? Me emme laske sinua."
— "Tulimmaista, tekö ette tottelisi minua! Huomenna aamulla minun täytyy olla Pest'issä, maksakoon mitä tahansa."
— "Yöllä on matka paha."
— "Ei suinkaan paha. Entäs posti? Se kulkee koko yön. Tämä ei ole ensimmäinen matkani yöllä."
— "Mutta minkätähden riennät noin?"
— "Minkätähden, minkätähden? Mitä sinä sitä ymmärtäisit, jospa sen tietäisitkin? Latinaksi sanotaan: 'periculum in mora.' Katsos, vaunutkin ajavat jo esiin. Menkää nyt kamariinne. Pidä vaaria Herminestä, ettei hän mene ulos, jos ilma on ruma."