— "Mutta hän alkoi nyt vasta", kuiskasi Hermine Erzsiken korvaan. Hän ei ollut vielä uskaltanut suoraan puhutella isäänsä, siitä asti kuin oli kotia tullut.
Ankerschmidt kuuli tämän kuiskauksen ja kiiruhti häntä rauhoittamaan.
— "Niin, minä olin vähän huonolla mielellä, sillä sain juuri tiedon eräästä oikeudenasiasta, jonka tähden minun täytyy lähteä Pest'iin, ja minua pahoitti, kun minun on teidät tänne jättäminen."
— "Näetkös, että minä olin oikeassa", kuiskasi Hermine. "Ruohokin on keltaista, kun sitä katselen."
— "Älä sure, tyttäreni; sill'aikaa kuin minä olen Pest'issä, pyydän lääkäriä jäämään tänne."
Hermine sanoi taas kuiskaten Erzsikelle:
— "Pyydä kauniisti isäämme, ettei hän lähetä lääkäriä tänne. Minä olen mielelläni sairaana."
— "Minkätähden, lapseni?" kysyi huolestuneena Ankerschmidt ja silitti
Herminen otsaa. "Minkätähden sen sanot?"
Hermine lähetti taas vastauksen vaan sisarellensa.
— "Sentähden, että niin kauan kuin olen sairaana, isäni ei ole vihastunut minuun."