Ankerschmidt ei räpähyttänyt edes silmiänsä näistä sanoista. Hän pyysi kirjoitusneuvoja ja kirjoitti vielä toisen kymmenen-tuhannen florinin osoituksen.
— "Tehkää hyvin, herra tohtori, antakaa hänelle, hän on pyytänyt."
Tohtori Grisák oli ihastunut tästä asiain loistavasta menosta ja palasi vielä yöjunalla Wien'iin. Ankerschmidt sanoi odottavansa Pest'issä siksi, kuin hän tulisi takaisin; älköön viipykö kauan, jos mahdollista. Tohtori Grisák oli nopeampi kuin Hermes jumala sanansaatossa. Suurella kiiruulla riensi hän Straff'ille päätöstä ilmoittamaan. Tietysti hän ei kertonut asiaa niin, kuin se oli tapahtunut.
— "No, hyvä herra", sanoi hän, Straff'in luokse sisään astuen, "tämä oli vaikea työ. Vanhus oli hurjistunut, niinkuin kettu; Fuchswild! niinkuin sanomme. Hän parjasi, olipa melkein lyödä minua."
Straff kuulteli tätä esitystä sangen kylmäkiskoisesti, kädet selän takana, nojaten itseään tuolin yläpuolta vastaan.
— "Minä saatan sanoa, että vaan työläästi sain häntä taipumaan", jatkoi tohtori, yhdelle laillisesti taka-varikkoon otetulle tuolille istuen.
— "Todellakin?"
— "Mutta lopuksi hän sentään myöntyi."
— "Vai niin."
— "Minä sanoin hänelle, että tässä kysytään hänen tyttärensä onnea; minä kerroin hänelle, kuinka hirveä ihminen te olette, kuinka kostonhimoinen, sanalla sanoen minä panettelin teitä armottomasti hänen edessään."