Hän alotti sillä, että hirveästi herjasi tuota ilkeää, raffinerattua taskuvarasta.
— "Älkää puhuko hänestä", pyysi häntä Ankerschmidt. "Sanokaa lyhyesti, mitä olette aikaan saanut."
— "Tuo konnamainen kujeilija, kun hän näki, että me olimme valmiit antamaan hänelle kaksikymmentä-tuhatta florinia, rohkaisi mieltänsä ja koroitti taas vaatimuksiansa; nyt tahtoo hän jo kolmekymmentä-tuhatta florinia."
Ankerschmidt ei joutunut raivoon. Hän otti tyvenesti esiin taskukirjansa.
— "Minä tiesin sen ennakolta. Olen pitänyt huolta uudesta osoituksesta, joka tekee kymmenen-tuhatta florinia. Viekää ne hänelle, ja koska minusta on sangen todenmukaista, että kun sanotte hänelle minun suostuneeni maksamaan nämät kolmekymmentä-tuhatta floriniakin, hän silloin pyytää neljäkymmentä-tuhatta, niin annan teille varovaisuudesta vielä yhden kymmenen-tuhannen florinin osoituksen. Tyydyttäkää häntä täydellisesti!"
Tohtori Grisák huomasi, että tämä soturi-vanhus oli praktillinen ja sen ohessa sentimentalinen; "practico-sentimentalis."
Hän pisti sievästi taskuunsa nämät kaksi uutta kymmenen-tuhannen osoitusta, ja väitti nyt methodistan yksivakaisuudella, jonka lausuttu sana on yhtä luotettava kuin vala, että tällä hinnalla toivottu menestys jo on täydellisesti taattu.
— "Tehkää hyvin, joutukaa nyt vaan."
Tohtori Grisák ei ollut perästyksin kuuteen yöhön maannut muualla, kuin rautatien-vaunuissa, mutta kun oli asioista kysymys, ei hän vaivoja paljoksunut. Hän käski herra ritarin vaan lähteä kotia: ensimmäinen telegrammi, jonka hän Wien'istä saa, on ilmoittava hänelle mitä ilahuttavimman menestyksen.
Siitä rauhoittuikin Ankerschmidt ja palasi kotia perheensä luokse.