— "Herra fiskali! Meidän talomme, se on totta, on vaan täällä syntynyt muurari-mestari rakentanut, eikä siinä ole mitään koristuksia ulkopuolella, mutta sen voin sanoa, sentähden että itse olin siinä, että se rakennettiin semmoisista tiilistä, jotka kilahtivat kuin poslini; rautaa emme siinä myöskään säästäneet ja me valikoisimme siihen parhaimmat kuusipuut. Minä näin senkin, mitenkä tuo mainio Wien'in arkitekti tätä kastellia rakensi; näin, mimmoisia tiiliä siihen poltettiin; näin, kuinka pylvästen väliin ajettiin soraa; näin, kuinka vähän pidettiin huolta siitä, että perustusta syvemmälle kaivettaisiin, sillä sen alla on hiekkaa; ja sen minä sanon, että tulvan aikana en asuisi hetkeäkään tässä kastellissa, vaikka se minulle ilmaiseksi annettaisiin. Minä pyydän anteeksi teidän kunnialtanne, että näin suoraan lausun totuuden."
— "Mutta herra ispán!"[62] ärjäsi vimmastuneena tohtori Grisák.
— "Minä menen jo, sillä jos kauemmin viivyn, puhuttelette minua vielä kulcsár'iksi,"[63] sanoi kiiruusti nousten Kampós herra ja pyysi vielä kerran anteeksi Ankerschmidt'ilta, joka kiitti kauniisti tuodusta tiedosta ja sanoi, että hän itse puolestaan hankkii itselleen vakuutusta vaaran suuruudesta ja lähtee vielä tänäpänä Tíszalle.
Herra Grisák'issa herätti tämä tieto äkisti suurta lähdön-halua. Hänen muistui mieleensä, että hänen huomenna tulee olla saapuvilla Pest'issä, erään tärkeän oikeudenasian valvomista varten. Ankerschmidt ei häntä liioin pidättänytkään; Erzsike saattaa vielä jonkun aikaa pysyä tyttönä, hänen pojaksi julistamisensa ei ole erittäin kiiru.
Lakitieteen tohtori pyrki kuumeen-tapaisella hädällä vaunuihinsa; Ankerschmidt laski hänestä leikkiä, kysyen, pelkäisikö hän joutuvansa tänne saarroksiin.
Ankerschmidt päätti vasta puolipäivän aikaan lähteä Tiszalle, johon ei hyvällä nelivaljakolla tarvinnutkaan kuin viisi tuntia.
Valtatieltä poikettuansa ja patoja päin ajaessaan, saattoi hän jo kaukaa nähdä, kuinka sadottain ihmisiä tulee ja menee, lykäten käsikärryjä ja laahaten risukimppuja; monessa paikassa työskenneltiin paalu-juntilla ja kuului tahdissa kaikuvia huudahuksia; niityiltä veivät lakkaamatta rattaat savea täytteeksi.
Kun Ankerschmidt tuli padolle, seisahutti muuan gubaan[64] puettu mies hänen vaununsa ja tiedusteli häneltä kohteliaalla äänellä:
— "Mitä suvaitsette täällä tahtoa?"
Ankerschmidt ei suuttunut tästä kysymyksestä, vaan vastasi suuntevasti: