— "Minua haluttaa katsella työtä."
— "Saanko kysyä, mistä päin herra on? Täältä vaiko tuolta puolen
Tiszaa?"
— "Täältä".
— "Siinä tapauksessa on hyvä. Ettekö sanoisi arvoisaa nimeänne, jos kauniisti kysyn?"
— "Mielelläni. Minä olen Ankerschmidt."
— "Vai niin. Tuo herra, joka on herra Garanvölgyin naapuri. Te saatte siis astua alas, vaunut jäävät tähän; ne eivät saa tulla padolle".
— "Kenen käsky tämä on?"
— "Nuoren Garanvölgyi herran; hän on insinöri täällä ja nyt tottelemme häntä. Sillä nyt on Tisza suuri herra, ja jos se suuttuu, ei mikään kenraali komenna sitä, vaan insinöri."
Ankerschmidt hyväksyi kokonansa gubaan puetun miehen johtopäätöksen, että kun täytyy taistella elementtejä vastaan, silloin totelkoon joka ihminen insinörin komentosanaa. Ja uudelle padolle astuttuansa, oli hän pakoitettu myöntämään, että Tisza todellakin on sangen suuri herra.
Kiihtynyt, vaalea virta, keskeltä aivan kaarevan muotoinen, juoksi salaman nopeudella kohisten patojen välitse alaspäin.