Eliz avasi oven ja riensi tanssien, hyppien isänsä eteen.
— "Neiti Eliz!" äijäsi ritari, "jääkää siihen, missä seisotte! Kädet alas! Tänään emme laske leikkiä."
Ja nyt istui hän itse pöydän ääreen.
— "Te — seisotte tuomarinne edessä!"
Neiti Eliz osotti soman-sievällä niiauksella, että hän ymmärsi sen.
— "Älkää naurako! Tuhat tulimmaista! Tämä ei ole leikintekoa.
Tiedättekö, mistä nyt tulen?"
— "Tunnustakaa pois se!"
— "Tuli ja leimaus! Minunko pitää tunnustaa teille? Minä olen käynyt herra Garanvölgyin tykönä. Tiedättekö, minkätähden?"
— "Papan omassa vallassa oli kai sinne mennä."
— "Tietysti. Ken sanoo, ettei olisi ollut? Mutta minkätähden menin sinne? Sentähden, että olitte lähettänyt kirjeen hänelle."