Mielin määrin saattoi hän nyt purkaa kostoansa hattua vastaan.
Palkolliset ulkona luulivat, että Kampós herra nyt rutisteli ulos sielua jostakusta ja kun ottelun melu oli korkeimmillaan, avasivat he oven, tappelevia toisistaan eroittaaksensa.
Vähintäkään hämilleen joutumatta otti Kampós herra ylös rikki-poljetun hatun ja antoi sen tyydytetyn koston tunteilla rauta-tadikolla varustetulle rengille.
— "Tuoss' on! — Se on jo viimeisen virtensä veisannut. — Viekää se pois — naulatkaa tangon päähän — pistäkää hernemaahan — linnun-peljätykseksi!"
Hän pyhkäisi nyt hien otsastansa, puhalsi vahvasti ja, kiverrettyään taas alas paidanhiansa sekä puettuaan ylleen takin, meni levolle.
* * * * *
Sill'aikaa piti ritari Ankerschmidt kotona ankaraa perheellistä sota-oikeutta, jossa, niinkuin jo ennen on muistutettu, löytyi vaan yksi pykälä: toinen käskee, toinen tottelee.
Neiti Eliz oli haastettu sota-oikeuden eteen ritarin omaan kamariin.
Se oli hirveä tuomiosali: armoton tuomari, kylmäveriset lautamiehet, lahjomaton päällekantaja ja kovasydämiset oikeudenpalvelijat; kaikki yhdessä personassa ritari Ankerschmidt'issa.
Suuremman juhlallisuuden vuoksi oli hän sytyttänyt neljä kynttilää pöydälle ja paremmin näkyville vetänyt; siihen asetetun pääkallon. Kaksi pistoliakin oli pöydälle laskettu ja sapeli riippui vielä hänen vyöllään. Hän käveli pitkin askelin edes takaisin, syvästi miettien, mitä olisi tytölle sanova.