Garanvölgyin oli täksi päiväksi tyytyminen siihen, että Kampós herra, hänen ikkunansa ohitse mennessään, suurella riemulla heilutti hänelle pyssyään. Adam herra taisi hänen hehkuvista kasvoistaan nähdä, ettei kukaan tänään saata hänen kanssaan puhua.
Kampós herra meni suoraa päätä huoneesensa: hän oli naimaton mies, eikä hänellä siis ollut ketään, jolle olisi voinut iloansa ilmoittaa. Palkollisten oli siinä kyllä, että he ihmettelivät ja ilmoittivat, jotta naapuri-herrasväen palvelija oli tuonut sinetillä lukitun kirjeen hänelle, tiesikö hän jo, mitä siinä oli? Hän meni huoneesensa. Seinässä riippui vielä peuran-nahka, mutta naula, jossa pyssyä ennen oli pidetty, oli tyhjä. Muuta asetta ei ollut, kuin vaan vuoteen vieressä seisova surullinen ryhmysauva. Nyt hän siis uudestaan asetti vanhaan paikkaan tuon kalliin matkakumppanin, eroamattoman hyvän ystävänsä kaikissa vaiheissa, jota hän ei edes silloin luotansa heittänyt, kun vihollisten ratsut hänet säikyttivät Kassa'sta Miskolcz'iin asti. Ja siinä hän taas ihaili sitä kauan aikaa.
Kun sitte pihalle pyrähti parvi hyvänsävyisiä varpusia, alkoi hänen vanha saaliinhimonsa vähitellen herätä. Petturi juohtui hänen mieleensä.
Mikä inhoittava ja kiittämätön ihminen tämä oli!
Ja lopuksi muistui hänen mieleensä tuo Kalabrian konsokin, joka oli vaihetettu hänen hyvään, viiden florinin hattuunsa.
— "Tule esiin, kalabrialainen!"
Hän etsi sen nyt kistunsa salakomerosta. asetti sen eteensä pöydälle, riisui yltänsä takin ja kivertäen ylös paidanhiansa piti sille seuraavan kauniin puheen:
— "Sinä ilkeä petturi! Sinä kaksisieluinen maankuleksija! Sinä siis menit pettämään sitä, joka sinua elätti, salasi, vaatetti. Sinä kiittämätön, inhoittava etana! Minut sinä aioit lakaista pois, etkö niin? Mutta siitä et saanut mitään 'punaisia saappaita.' Näetkös, hylkiö! Sentähden on pyssy tuossa. Sinä hankit pahaa ja siitä tuli hyvä. Näetkös, sinä tänään täällä, huomenna tuolla pettävä! Sinä koetit saattaa minua perikatoon, mutta sinä tapasit voittajasi, sinä jumalaton konna; sen voin sanoa."
Ja nyt hän hyökkäsi nyrkeillään hattua vastaan ja alkoi sitä armottomasti mätkiä; hän hakkasi sen aivan litteäksi, leipoi sitä molemmilla kämmenillään senkin seitsemään muotoon, viskasi sen vihdoin lattialle ja tallasi sitä jaloillaan.
— "Katsos! Kas tätä! Ja vielä tätäkin! Katsoppas, jumalaton! Piff, puff! Kas niin!"