Mutta hän on oikeassa.
Hän ei omaa mitään tehtaita, jotka jonkun amerikkalaisen sodan tähden jäävät pumpulittomiksi; hänellä ei ole mitään kauppaa, jonka maailman-tapaukset saattavat häviölle; hänellä ei ole mitään pelättyjä arvopapereita, joitten tähden hän vapistuksella odottaa uudenvuodentervehdyksiä Tuilerioista ja pörssi-telegrammeja Lontoosta: hänellä ei ole omaisuutta muuta mitään, kuin tuo Jumalan antama maa.
Totta on, että ihminen tämän kautta on kovin "maahan kiintynyt" herra, vaan sitte ei juuri mikään muu häntä kiinnitäkään. Ja lopuksi, jos koko vuoden tulo olisikin häneltä hukkaan mennyt, jos hän jäisikin olemaan niinkuin puusta pudonnut varpunen, nousee toisena vuonna taas uusi kasvu, ja jos taivas silloin hymyilee maanviljelykselle, antaen hyvää satoa, toipuu hän menneistä tappioista ja seisoo taas siinä, missä ennen oli.
Yksi semmoinen taivaan hymyillessä syntynyt vuosi oli 185-: laiho rehotti kauniina, repsistäkin oli hyvä toivo. Tämä on vastakohtainen koronkiskonta unkarilaisen suhteen, joka maksaa tuhannen prosentin koron lainatusta pääomasta.
Lisäksi tuli siihen vielä se onnen sattumus, että juuri siihen aikaan maailman suuret herrat olivat katsoneet hyväksi toinen toisensa huvitukseksi panna toimeen pienen murhenäytelmän, joka melkoisesti kohotti jyväin hinnan.
— "No, jos saamme repsin kunnialla korjatuksi, on taas 'hepo koiran herra.'[36] Meitä ei enää tule mikään velkoja tervehtimään."
Näillä sanoilla lohdutteli Garanvölgyiä Kampós herra, kun hän eräänä kesäisenä iltapuolena, hiki päässä, oli palannut niityltä, kussa juuri oli päättänyt heinänkorjuun, jota tulisimmalla kiiruulla seuraa repsin leikkuu.
— "Paljonko saatamme laskea?" kysyi Garanvölgyi.
— "Suittaa tulla noin kymmenentuhatta nelikkoa. Patruna Vendelin kahta vertaa suuremmalta alalta ei luullakseni korjaa kahdeksaakaan tuhatta." (Patruna Vendelin'iksi nimitti Kampós Ankerschmidt'in moravialaista pehtoria).
— "Minkätähden ei?"