Seuraavana päivänä tulivat nuot neljä santarmia uudestaan. Herra Bräuhäusel oli määrännyt, että koska sikopaimenet eivät tahdo tunnustaa rikosta tehneensä, oikeus on pakoitettu heidän kanssa vastatuksin kuulustelemaan jahtimiehiä.
Nyt haastettiin siis jahtimiehetkin oikeuteen.
— "Mutta lähettäkää heidät pian kotia, sillä täällä tarvitaan joka mies!" huusi santarmeille Ankerschmidt.
— "Suvaitkaa vaan odottaa!"
Taas seuraavana päivänä ilmestyivät säännöllisesti santarmit, tuoden herra Bräuhäusel'iltä sen käskyn, että kosk'eivät jahtimiehet mitään tunnusta, heitä täytyy tutkistella yhdessä pellonvartiain kanssa.
— "Voi, sillä tavoin viette pois kaikki mieheni, juuri kun niitä paraiten kotona tarvitsen", vaikeroitsi Ankerschmidt.
— "Me emme voi siihen mitään. Noitten täytyy todellakin seurata meitä."
Mutta nuot eivät tietysti myöskään mitään tunnustaneet, sillä hekin olivat viattomat kuin vasta lypsetty maito.
Repsi-pellolle jäi päivä päivältä yhä vähemmän niittomiehiä; nyt siellä
enää vaan varsinaiset rengit olivat jälellä. Yht'äkkiä lähetti herra
Bräuhäusel näitäkin noutamaan ja he vietiin kaikki tyyni kaupunkiin.
Selvä se, että näitäkin täytyi konfronterata muitten kanssa.
Mutta tästä jo rupesi Ankerschmidt sakramentteramaan. Siinä oli jo liikaa! Se oli hirveätä! Semmoisena työ-aikana! Mitä ajattelevat nuot tuolla? Kaikki työ jää kesken. Koko oikeuden-käynnistä tulee enemmän vahinkoa kuin hyötyä!