Ja näinä yleisen hikoilemisen päivinä ratsasti Ankerschmidt joka päivä ympäri tiluksiansa; hän näki kauniisti tuleentuneitten tähkäpäitten hukkaan joutuvan, ja laski itsekseen, että jos tätä kestää vielä muutamat päivät, puoli repsistä varisee maahan, joka tekee kahdenkymmenen-tuhannen florinin tappion; ja silloin hän kirosi tuota Yorkshiren emäsikaakin, josta nuot porsaat olivat lähteneet, joitten tähden hänen repsinsä nyt kökötti korjaamatta, ja vielä kaikkia muitakin imisiä.
Muuten hän arveli, että tuosta suojeluksetta jääneestä siirtokunnasta jo kaikki muutkin siat olivat varastetut, koska vaan nais-palkollisia oli kartanoon jäänyt. Hän ei uskaltanut mennä sinne katsomaankaan.
Mutta lauantai-iltana saattoi hänet uteliaisuus niin pitkälle, että rupesi tiellä puhuttelemaan Garanvölgyin sikopaimenta, joka silloin ajoi porsaansa kotia metsästä.
— "Hoi, poikaseni! Mitä uusia kuuluu? Eivätkö jo 'kaikki' sikani ole varastetut, sittekuin vartiat kutsuttiin pois?"
Sikopaimen pudisti päätään ja rupesi, heitettyään viittansa olalleen, moittivalla äänellä uudelle tilanhaltialle opettamaan parempaa käsitystä maan tavoista.
— "Mitä korkean-arvoisa herra ajattelee? Olisihan tuo hirveän inhottava ilkityö, jos joku sill'aikaa menisi toisen sikoja varastamaan, kuin vartiat ovat komitati-kaupunkiin kutsutut. Elukoista ei saa kadota ainoata porsastakaan, niin kauan kuin vartiat ovat tuolla 'Wassagter'-herrain[41] luona. Se on kunnian asia, hyvä herra. Jumalan haltuun!"
— "Perhana! En tietänyt, että tämä olisi 'point d'honneur'", sanoi itsekseen Ankerschmidt, joka rupesi päivä päivältä huomaamaan, että vielä löytyi paljon uusia asioita auringon alla.
Mutta tutkimusta kaupungissa pitkitettiin yhä vielä ja herra Vendelin kävi yhä naapurikylissä työmiehiä etsimässä, ja palasi joka ilta yksinänsä kotia.
Toisen viikon loppupuolella katosi jo Ankerschmidt'ilta kokonaan kaikki kärsivällisyyden reservijoukot. Tässä ei ole mitään määrää. Se jo väsyttää kaikkea lojalisuutta. Kirjeen toisensa perästä lähetti hän tohtori Grisák'ille ja herra Bräuhäusel'ille; hän pyysi, rukoili, viimein soimasi, uhkasi mennä ministeriin, vieläpä mainitsi tuota hirveätä asiaa, että kirjoittaisi kaikkiin sanomalehtiin, — hän ei enää tarvitse sikoja eikä varkaita; lähetettäköön vaan hänen palkollisensa kotia. Kumminkin kuski, jotta se ajaisi sisään ulkona lojuvan, niitetyn repsin. — Se ei mitään auttanut. Vihdoin tuli kuitenkin hänen kuudenteen kirjeesensä vastaus virallisella sinetillä; tämän avattuansa sai ritari siitä suureksi rauhoituksekseen lukea, että koska hän tuomarin-virastolle oli lähettänyt kuusi hakemuskirjaa kartoittamattomalla paperilla, hän rientäköön joutuisasti kaupunkiin ja maksakoon siitä kuusi kertaa viisiviidettä kreutzeriä sakkoa.
Ankerschmidt otti tämän kirjeen, teetti siihen lasin ja raamin ja pani sen ylipuolelle kirjoituspöytäänsä seinään riippumaan, jotta sen aina saattaisi nähdä; mutta tästä lähtien hän käytti itseänsä levollisesti.