Mutta lopuksi hän kuitenkin sai maksaa sangen kalliin hinnan tästä "passivisesta vastarinnasta."
Kaiken tämän "laisser faire'n" johdosta lainpalvelijat näet milloin ryöstivät hänen juhtansa, milloin painoivat virallisen sinetin hänen latoihinsa, milloin vielä uhkasivat hänelle "Personalhaftia" (yksityis-vankeutta); joista kaikista hän ei kuitenkaan stoalaisessa kylmäkiskoisuudessaan ensinkään piitannut. Viimeisen uhkauksen johdosta hänen tosin tuli vesi suuhun: hän olisi mielellään tahtonut kokea, mitenkä hän, joka vanhuuteensa asti aina oli omista varoistaan elänyt eikä koskaan omalla vaivallaan ollut voinut ansaita edes tavallisen päivätyön hintaa, nyt saattaisi itsensä sille kannalle, että kokonaisen vuosikauden voisi elättää itseään toisten kustannuksella, ainoastaan sillä keinolla, ettei suita maksaa.
No, se on yhdentekevä.
Mikä koronkiskuri ryösti häntä; mikä tuli hänen avuksensa ja auttoi häntä hyvällä prosentilla ahdingosta. Mikä ajoi pois hänen lampaansa ja myi ne huutokaupalla 2 florinia halvemmalla, kuin mitä niitten oikea arvo oli; mikä sääli häntä ja osti hänelle samat lampaat takaisin 2 florinia kalliimmalla, kuin mitä oikeastaan maksoivat, ja kaikki oli taas laidallaan.
Kerta nämät kalliit lampaat keksivät sen tempun, että heittivät henkensä. Oliko systemi heille vastenmielinen? vaiko ohra- ja olki-"provisoriumi?" Sitä en tiedä, mutta eräänä talvena rupesivat he joukottain korkokupongien sijasta tuomaan esiin koko kansallislainaa, villojen sijasta tarjoomaan isännällensä arvoltaan kovin halventuneita nahkojansa.
Tämä vähäisen arvelutti herra Adam Garanvölgyia.
Joku tuttava tuli hänen luoksensa; tälle valitti hän tuota onnettomuutta ja sivumennen kehoitti häntä, jos hän sattuisi Pest'issä käymään, lähettämään hänen luoksensa jonkun "eläintohtorin", ehkä se voisi lampaita parantaa.
Tuttava lupasi sen mielellänsä tehdä.
— "Vaan älkää nyt unhoittako asiaa!"
Tuskin oli pari päivää kulunut, kun herra Garanvölgyin pihaan vieri Pest'in vaunut, pysähtyen herrasasunnon porstuan eteen, ja niistä astui ulos eräs hyvässä lihassa oleva henkilö, uusimman muodin mukaan vaatetettu, pörheä talvipalttoo yllään, posket sileäksi ajetut, hiukset otsasta niskaan keskeltä jaetut ja kiiltävällä korsteini-hatulla peitetyt. Hänen leveätä huiviansa kiinnitti suuri turkoosi-neula; kädessä hänellä oli jaquemár-hansikat ja hampaista tuprusi hienoimman Virginian hyvänhajuinen savu; sormien välissä heilui lyhyt, jaspisnupilla varustettu kävelykeppi.