Tohtori Grisák katsoi hyväksi myöntää tämän ja lausui:
— "Niin se on."
— "Mutta minä olin niin varovainen, että ennenkuin lupasin mennä hänelle, tein molemminpuolisen kontrahdin Aladár'in kanssa, jossa julistimme kaiken tavaramme yhteiseksi omaisuudeksi: mikä on hänen, se on minun, ja mikä on minun, se on hänen. Aladár oli kevytmielinen ihminen, hän suostui siihen helposti. Minulla oli silloin oikeastaan sangen vähän omaisuutta, sillä äitini perintö oli konkurssin-alaisena; tätä hän ei suinkaan tietänyt. Ennenkuin sentään avioliittomme oli ehtinyt rakentua, syttyi sota. Aladár meni heti punanauhain joukkoon, kansalliskaartin kapteiniksi; minä pakenin Pozsony'iin.[45] Sittemmin sain kuulla, että hän oli siirtynyt husari-väestöön ja siellä otti osaa kaikkiin tapauksiin; hän yleni överstiksikin unkarilaisten joukossa. Tästä voitte havaita, kuinka kevytmielinen mies hän oli; minä sain sill'aikaa odottaa häitä!"
— "Hirveä huikentelevaisuus!"
— "Yht'äkkiä tuli sitte loppu koko leikistä. Aladár joutui vangiksi; hän ei tietänyt pelastaa itseään, niinkuin moni muu, älykäs mies; päinvastoin otti hän vielä toistenkin viat omaksensa. Siitä saatatte nähdä, kuinka mitätön mies hän on."
— "Ja kuitenkin on hän lakitieteen oppijakson suorittanut!"
— "Asia päättyi niin, että hän tuomittiin vankeuteen. Se saattoi vielä käydä päinsä; mutta lisäksi tuomittiin koko hänen omaisuutensa menetetyksi."
— "Ahaa!" huusi tohtori Grisák, lyöden kättä polveensa; näkö-ala alkoi jo valjeta hänen edessänsä.
— "Jos hän nyt äkki-arvaamatta pääsisi vapaaksi, olisivat omaisuuden-suhteet ihan päinvastaiset: silloin oli hän rikas, minä konkurssin-alaisena; nyt olen minä rikas, hän kerjäläisenä. Mutta kontrahtimme on hänen kädessään. Ja tähän kontrahtiin on omasta huolenpidostani kudottu ristin rastin kaikenlaisia temppuja, niin että se asianosainen, joka tahtoo kontrahdin rikkoa, itse valmistaa itselleen melkoisen suonen-iskun. Ymmärrättekö nyt asian?"
— "Täydellisesti."