"Äiti", kirkui poika kreivittären polvia syleillen, "tämä mukava pappi karkotti sinusta kaikki pirut."
Mutta silloin sai nuori herra kokea jotakin sellaista, mitä hän ei vielä koskaan ennen ollut kokenut. Rouva antoi hänelle nimittäin kaikuvan korvapuustin.
Poika ällistyi siitä niin, ettei edes älynnyt ruveta itkemään.
"Nallikka, katso tulevaa kasvattajaasi ja isääsi! Mene hänen luokseen ja suutele hänen kättänsä!" käski kreivitär alkaen samalla laahata poikaa munkkia kohti.
Siegfried puuttui asiaan.
"Armollinen rouva", sanoi hän, "säästäkää poikaanne!"
Samassa hän kumartui itkevän lapsen puoleen ja peitti hänet viitallaan. Poika kyyristyi hänen turviinsa ja alkoi katkerasti itkeä.
"Älä itke lapseni!" sanoi munkki. "Luota vain äitiisi, sillä hän rakastaa sinua! Kuritus äidin kädestä on siunaus pojalle. Otahan tämä kirja ja kanna se huoneeseeni, sillä minä olen tullut tähän linnaan ruvetakseni sinun opettajaksesi."
Tämä käsky hämmästytti poikaa siinä määrin, että hän lakkasi itkemästä. Uteliaisuus poisti kaiken katkeruuden. Hän tarttui innokkaasti paksuun kirjaan, jossa asui tuo ihmeellinen voima, mitä kaikki pahat hengetkin pelkäsivät. Hänessä heräsi harras halu oppia itsekin noita kirjan salaperäisiä merkkejä, voidakseen tulla niiden kummallisen voiman haltijaksi. Myös narri, koirarenki ja palvelija seurasivat mukana. Hekin olivat uteliaita näkemään noita kirjaimien muotoisia tenhomerkkejä.