Kirjan sisältö oli varmaankin sellaista tulta, että jokainen, joka siitä siemauksenkaan hörppäsi, tunsi tulen syttyvän rinnassaan ja tarvitsi sammutusainetta.
"Tuo pikarisi tänne!"
Narri totteli käskyä kiireesti, ja munkki tarttui pikariin vapisevin kourin ja vei sen huulilleen. Ensin koskettivat hänen huulensa vain hiukkasen tuohon taikanesteeseen, mutta pian hän tyhjensi koko sisällyksen yhdellä siemauksella. Sillä oli sama vaikutus häneen kuin johonkin sellaiseen henkilöön, joka ei koskaan ennen ole viiniä maistanut.
Hän nojasi tuolinsa selustaan veltosti ja kasvoissa heijastuivat kuin kuvastimessa kaikki ne erilaiset näyt, mitkä kulkivat hänen sisäisten silmiensä ohitse. Puoliavoimet huulet hymyilivät. Vaistomaisesti hän tarttui tuohon ihmeelliseen kirjaan ja avasi sen.
Silloin säikähti poikanen niin kovasti, että hän putosi huutaen lattialle.
Munkki juoksi kiireesti hätään, nosti lapsen maasta ja peitteli hänet huolellisesti jälleen vuoteeseen, puhuen samalla rauhoittavia sanoja. Lapsi tulikin levollisemmaksi, peloittavat unikuvat häipyivät ja täysin rauhoittuneena kietoi hän vihdoin kätensä Siegfriedin kaulaan sekä vaipui sikeään uneen.
"Sinusta tulisi mainio lapsenhoitaja!" sanoi narri. "Tällaisissa tapauksissa on minun ennen täytynyt puoli tuntia hieroa nuoren kreivin jalkapohjia sekä laulaa parhaat lauluni saadakseni hänet tyyntymään. Ja sinä sait hänet rauhoittumaan yksinkertaisesti vain siten, että sivelit hänen otsaansa. — Hoi, otetaanpa vielä pieni naukku!"
"En huoli enää sinun viinistäsi."
"No, särvi sitten omaa viiniäsi taasen!"
Munkki katsahti eteensä ja huomasi ihmeekseen, että kirja oli auki, vaikka hän äsken oli sen sulkenut. Hänen mieleensä juolahtivat kaikenlaiset kummitusjutut.