Nyt kuvastin myönsikin, että Idalia oli oikeassa. Ja Idalia myöskin tiesi, mitä hänen oli tehtävä.
Hän istuutui pöydän ääreen ja kirjoitti näin kuuluvan kirjeen:
"Jalo ja kunnioitettava Herra Likaway!
Lupasin pistää veitsen toisen kerran sydämeenne, ja minä aion pitää lupaukseni.
Jos tahdotte tietää, kenen rakastaja isä Siegfried todella on, niin vahtikaa ensi sunnuntaiyönä. Kun te silloin kuulette linnan kappelinne pienen kellon soivan, varustakaa palvelijanne aseilla ja menkää heidän kanssaan sinne. Takaan, että tulette näkemään jotakin ihmeellistä!
Teidän nöyrin palvelijattarenne,
leskirouva Frans Ikarpynay."
Kun hän oli saanut kirjeen valmiiksi ja sinetöidyksi, olikin jo täysi päivä.
Hän käski narrin luoksensa ja sanoi tälle: "Herska, pääseekö
Waag-joen ylitse nyt?"
"Kyllä jänis tai koira, mutta ei ihminen."