"Suostun!" sanoi Magdaleena hiljaa ja painoi päänsä Teodorin rinnalle.
Mutta Idalia kiristeli hampaitaan kamalasti raivosta ja kostonhimosta. "Odottakaa!" mutisi hän. "On minullakin tässä vielä sanomista. Vai aiot sinä, mokoma valhepappi, pettää minut ja omaksi hyväksesi käyttää minun ehdottamaani keinoa. Vielä te tulette minua muistamaan!"
"Siis ensi sunnuntaiyönä tulen sinua täältä hakemaan!" toisti Teodor.
Magdaleena nyökäytti päätään myöntymykseksi.
Idalia kääntyi paluumatkalle, sillä aamun ensimmäiset sanansaattajat alkoivat jo näkyä taivaalla.
Teodorkin lähti pian, hyvästeltyään kumminkin sitä ennen hellästi Magdaleenaa, ja meni makuukammioonsa. Cupido ei ollut enää siellä, sillä Idalia oli vienyt heti tultuaan hänet pois.
XII.
Mutta sinä yönä ei Madacsányn linnassa ollenkaan nukuttu.
Sydän kuoliaaksi haavoitettuna käveli Idalia edestakaisin huoneessaan tietämättä oikein, mitä teki.
Hän seisahtui kuvastimen eteen tarkastelemaan kuvaansa.
"Sinä valehtelet sanoessasi minua kauniiksi!" puhui hän kiukuissaan. "Päinvastoin olen minä hirvittävän näköinen, aivan kuin paholainen, hänen kiduttava paholaisensa."