Nämä olivat noita muinaisia hussilaisia, joista tuo salainen käsikirjoitus oli kertonut ja jotka olivat saaneet hautansa käytävän holveissa.
Idalia kiiruhti eteenpäin. Tultuaan käytävän suulle ja piilouduttuaan pyhän Antoniuksen taa hän näki selvästi, mitä kirkossa tapahtui, sillä eräälle hautakivelle lasketun avatun salalyhdyn valo valaisi sen kokonaan.
Näky, jonka Idalia kappelissa näki, kiukutti ja raivostutti häntä niin, että hän oli melkein kuolla.
Hän näki siellä komean ritarin, joka ei ollut kukaan muu kuin Teodor
Dalnaki, ja nuoren kauniin tytön, joka ei ollut kukaan muu kuin
Mitosclimin tytär, vaalea Magdaleena.
He syleilivät ja suutelivat toisiaan ja puhuivat helliä rakkauden sanoja. Mitä he sanoivat?
Ritari lausui: "Rakkaani, oletko valmis pakenemaan ensi sunnuntaina?"
"Mihin sitten?"
"Kauas pois täältä jonnekin, missä voimme mennä naimisiin pelkäämättä, että kukaan voi meitä enää erottaa!"
"Mutta sinähän olet pappi?"
"Olen ollut, mutta en ole enää. Nyt olen ritari ja vien sinut tulevana sunnuntaiyönä pois täältä, jos vain tahdot. Menemme Klausenburgiin ja käännymme siellä protestanttiseen uskoon. Sitten menemme sen opin mukaisesti avioliittoon. Suostuthan tähän, joka on mielestäni ainoa keino, sillä luostariin en minä enää voi mennä enkä myöskään tahdo antautua kiduttajattareni hirveän intohimon uhriksi."