"Tein, niinkuin käskit. Olin olevinani kovin väsynyt ja nukahdin muka heti. Siegfried tutki tarkoin, nukuinko, ja saatuaan siitä varmuuden meni hän toiseen huoneeseen, riisui pois munkinkaapunsa ja pukeutui sitten noihin ritarinvaatteisiin, jotka sinä olet hänelle ommellut. Ritaripuvun ylle puki hän jälleen munkinkaavun. Sitten hän otti pöydältä salalyhdyn, sytytti sen ja meni käytävään. Nousin vuoteestani ja seurasin häntä salaa. Hän suuntasi askeleensa linnamme ympäri muurin vieressä olevaan pieneen, pyhälle Nepomukille pyhitettyyn kappeliin. Siellä tarttui hän Nepomuk-pyhimyksen kuvan päähän, ja voi kauheata — paiskasi kuvan maahan. Patsaan sijalle näytti aukeavan jonkinlainen musta kita, johon Siegfried katosi. Minä pelkäsin hirveästi ja juoksin takaisin tänne sekä kutsuin sinut."
Idalia muuttui kauhean näköiseksi, hänen kasvonsa mustenivat vihasta ja kädet puristuivat nyrkkiin.
"Miksi sinä niin suutuit, äiti?" kysyi Cupido peloissaan.
Mutta Idalia löi nyrkillä poikaa kasvoihin ja kiljaisi: "Ole tuhannesti kirottu sinä, joka sellaisia puhut!"
Sitten hän juoksi, huolimatta poikansa katkerasta itkusta, kuin riivattu makuuhuoneeseensa, heitti yllensä mustan viitan, otti salalyhdyn käteensä sekä syöksyi siten varustettuna Pyhän Nepomukin kappeliin. Pyhimyksen kuva oli taasen paikoillaan pystyssä, mutta voimakkaalla tempauksella heitti hän sen maahan sekä astui näin syntyneeseen aukkoon.
"Äitikin meni helvettiin", vaikeroi poika peloissaan makuuhuoneessa. Hän risti kätensä ja alkoi hartaasti rukoilla: "Äläkä johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meitä pahasta!"
* * * * *
Nepomukin patsaan jalustassa oli aukko. Siitä johti kuusi porrasta maan sisään. Seitsemäs astin oli vipujen varassa niin, että kun sen päälle astui, se kiepahti ympäri ja vaikutti samalla Nepomukin patsaaseen nostaen sen jälleen pystyyn ja sulkien siten aukon. Portaitten päästä alkoi sitten tuo käytävä, joka vei Waag-virran alitse Mitosclimin linnaan.
Idalia alkoi astella eteenpäin. Hiekan peittämällä lattialla näkyi selvästi verekset ihmisen jalan jäljet. Kreivitär seurasi niitä. Eräässä kulmauksessa huomasi hän valoa vain pari sataa askelta edellänsä. Se tuli avatusta salalyhdystä, jota kantoi mustaan kaapuun verhoutunut olento. Hän koetti lähestyä sitä muurien pimennossa. Mutta silloin edellä kulkeva olento pysähtyikin äkkiä. Hänen edessään oli vankka, tamminen ovi, joka kumminkin aukeni olkapäiden lujasti ponnistaessa. Vihdoin hän oli käytävän toisessa päässä. Padualaisen pyhimyksen kuva kääntyi taaskin sivulle, ja Mitosclimin paavilaiskappelin pieni kello soi heleästi.
Myöskin Idalia sivuutti tammioven. Sen toisella puolella laajeni tunneli suureksi nelikulmaiseksi saliksi. Se näytti olevan täynnä ihmisiä. Madacsányn rouva katseli niitä kauhistuneena. Ne olivat kuolleita, jotka olivat olleet siellä kai kauan aikaa. Muudan istui pöydän takana nojaten päätänsä käsiinsä ja avattu raamattu edessään. Ympärillä oli toisia, jotka näyttivät kuuntelevan hänen lukuansa.