"Enhän minä koskaan ole aikonut sinua tappaa. Olet nähnyt vain pahaa unta. Mutta tule nyt, saat taasen nukkua isä Siegfriedin huoneessa. Kuule myöskin, kultapoikani, mitä minä nyt sinulle sanon! Sinä olet hyvä ja kohtelias nuori herra. Minä olen sinulle rakastava äiti, jos vain tottelet minua. Mutta jos teet toisin kuin minä käsken, rankaisen, kiusaan, kidutan ja ruoskitan sinua, ja puetan rääsyisiin vaatteisiin. Sinä olet viisas lapsi ja tiedät aivan hyvin, ettei isä Siegfried ole mikään munkki. En myöskään tiedä, onko hän meille todella hyvä vai paha. Mutta sen voit sinä ottaa selville, jos vain tahdot. Ota sen tähden mukaasi tämä hopeapilli ja kätke se yövaatteisiisi. Kun tulet Siegfriedin huoneeseen ja hän asettaa sinut vuoteeseen, teeskentele heti nukkuvasi, mutta todellisuudessa valvo ja katso, mitä hän tekee. Jos näet jotakin erikoista, niin paina se tarkasti mieleesi ja kerro sitten minulle. Mutta jos hän hiipii ulos huoneesta, puhalla heti hänen mentyään pilliin niin, että minä tiedän tulla sinne heti ja tutkia, mitä isä Siegfriedillä on mielessä, tahtooko hän meille hyvää vai pahaa? — Olethan, lapsoseni, ymmärtänyt täydellisesti tarkoitukseni ja teethän tahtoni mukaan?"
"Teen, äiti, kaikki, mitä sinä vain tahdot."
Sanottuaan tämän meni poika Siegfriedin huoneeseen.
Jonkin ajan kuluttua kuului pillin ääni.
Idalia juoksi heti munkin kammioon.
Cupido istui vuoteessa. Hänen lapselliset kasvonsa näyttivät hämmästyneiltä, pelokkailta ja vahingoniloisilta.
"Siegfried on mennyt."
"Minne hän meni?"
"Maan alle helvettiin."
"Kerro pian, mitä olet nähnyt!"