"Minä luulin, että sinä jo huomenna vastaisit minulle varmasti."
"Tänään on vasta ensimmäinen sunnuntai. Muistaakseni sovimme kahdesta sunnuntaista!"
Idalia rypisti silmäkulmiaan ja sanoi:
"Niinkö pitkän ajan sinä tarvitset neuvotellaksesi ylimaailmallisten olentojen kanssa?"
"Neuvottelen maanalaistenkin kanssa", vastasi Siegfried.
Idalian sielua värisytti jokin salainen ja käsittämätön aavistus.
"Tuo mies rakastaa toista!" välähti salamana hänen mielessään.
Hän pyysi sen tähden, että Siegfried ottaisi taasen Cupidon nukkumaan huoneeseensa.
Siegfriedin otsa synkistyi. Hän ei ensin puhunut mitään, näytti vain pettyneen toiveissaan. Mutta lopuksi hän virkkoi hieman vihaisesti: "Hyvä, otan hänet mukaani." Idalia juoksi makuuhuoneeseen ja herätti Cupidon. Tämä nousi hämmästyksissään seisaalleen ja rupesi itkien valittamaan: "Mikä nyt on? Tahdotko sinä taasen minut tappaa?"
"Eihän toki, kultaseni!"
"Mutta sinun kasvosi ovat taasen yhtä tylyt ja julmat kuin silloinkin, jolloin tahdoit pistää minut neulalla kuoliaaksi."