"Oikeinko todella! Ettehän vain pilkkaa minua? Jos annatte suutelon nyt etukäteen, lähden heti."
Idalia ojensi huulensa, ja narri suuteli niitä pitkään ja intohimoisesti.
Sitten hän riensi kirjeineen pois. Idalia katseli ilkkuvasti, kuinka hän hyppeli jääpalaselta toiselle ollen alituisessa hengenvaarassa. Hän pääsi kumminkin onnellisesti toiselle rannalle.
"Nyt on asia hyvällä alulla ja voin omatunto hyvänä mennä syömään aamiaista", puheli hän itsekseen.
Siegfried oli jo ruokasalissa, kun hän tuli sinne.
"Cupido on yöllä kadonnut vuoteesta", sanoi toinen.
"Koska sinä olit sulkenut välioven, oli hän yöllä herätessään ruvennut pelkäämään ja tuli sen tähden minun luokseni. Nyt hän vielä nukkuu."
Siegfried katseli häntä epäillen, mutta ei huomannut mitään erikoista. Ja pian hän luuli saavansa olla varma, ettei rouva tiennyt mitään hänen yöllisestä retkestään.
Idalia oli mitä herttaisimmalla tuulella. Syötyään hän meni makuukamariinsa. Cupidokin oli jo herännyt ja alkoi nyt ihmeissään puhua yöllisistä seikoista. Mutta äiti koetti kääntää hänen ajatuksensa muualle sanoen, että hän oli nähnyt unta. Ja siihen tuo lapsi tyytyikin.
Mutta isä Siegfried ihmetteli kovin, sillä hän ei ollut koskaan nähnyt rouvaa näin ihastuttavalla tuulella.