Grazian pisti terveen vasemman kätensä erääseen tynnyriin sekä heitti kourallisen kolikoita kummankin todistajan hattuun.
"Kauppa on siis päätetty, rouva Karpanay. Tässä ovat Mitosclimin avaimet. Tämän viimeisen yön vietän minä taloudenhoitajani asunnossa. Aamulla lakkaa jäiden kulku. Kipeä jalkani sanoo, että tulee hirveä pakkanen. Silloin voitte mukavasti matkustaa katsomaan uutta tilaanne. Mutta olkaa hyvä ja antakaa jonkun väestänne kantaa nuo rahatynnyrit rantaan, jonne minäkin lähden tästä köntystelemään."
"Mutta sinetöikää toki pohjat ensin!"
"Sellainen on tarpeetonta. Nämä miehet eivät minua petä. Miksi he sellaista tekisivät, eiväthän he ole sukulaisiakaan."
"Miten suvaitsette!"
"Ja nyt tahdon ojentaa käteni teille hyvästiksi. Ikävä, etten voi oikealla kädelläni hyvästellä."
Hyvästit sanottuaan lähti hän taakseen katsomatta taivaltamaan rantaa kohden. Palvelijat kantoivat rahatynnyrit rantaan. Ne ladottiin veneeseen lukematta ja katsomatta. Kreivi istui veneeseen ja komensi:
"Vesille!"
Paluumatka oli vielä vaikeampi kuin tulomatka, sillä nyt oli lastina raskas rahakuorma.