Totta puhuen hän oli tuskin uhrannut yhtäkään ajatusta Whartonin vaalipuuhille siitä lähtien kun Aldous kosi häntä. Hänen omat tulevaisuudensuunnitelmansa, lady Winterbournen ystävyys ja uudistushommat kylässä olivat tykkänään vallanneet hänen aikansa.
Wharton nauroi.
"Niinpä niin. Milloin tuo suuri päivä koittaa?"
"En minä sitä tarkoittanut", sanoi Marcella jäykästi. "Lady Winterbourne ja minä olemme koettaneet panna alulle kylässä olkienpalmikoimista. Aamut, päivät ja yöt on tehty työtä, puheltu ja kirjoitettu."
"Niin niin, kyllä tiedän — olen kuullut siitä puhuttavan. Ja luuletteko todellakin, että tuollaisista pikkuyrityksistä voi olla mitään hyötyä?"
Äänen kuiva sävy houkutteli Marcellan luomaan häneen pikaisen katseen. Whartonin verevät kasvot olivat muuttuneet. Niissä ei enää näkynyt leikillistä hilpeyttä ja vallattomuutta, vaan harmistunutta ja puolittain ylenkatseellista tarkkaavaisuutta.
"En käsitä mitä tarkoitatte", sanoi Marcella hitaasti, hetken vaiti oltuaan. "Tai oikeammin, minä kyllä aivan hyvin käsitän. Olettehan kertonut isälle — ja herra Raeburnkin sanoo — että olette sosialisti — ei puolittain, kuten kaikki ihmiset, mutta täydellä todella. Ja niin ollen te arvatenkin tahdotte saada aikaan suuria mullistuksia. Te ette siedä mitään, joka vahvistaa yläluokan vaikutusvaltaa kansaan. Mutta se on vain tyhjää puhetta. Ette vielä pitkään pituiseen aikaan voi saada toimeen noita suuria muutoksia. Ja sillä välin täytyy pitää huolta siitä, että kansa saa vaatteita ja ruokaa ja pysyy hengissä."
Hän painautui tuolinsa selkämystä vastaan ja silmäili uhmaavasti Whartonia. Tämän huulet värähtivät, mutta hän pysyttelihe edelleen vakavana.
"Paljon parempi olisi, jos perustaisitte Maanviljelysyhdistyksen haaraosaston", sanoi hän päättävästi. "Mitä hyvää toimitatte auttamalla eloon rappiolle jäänyttä teollisuudenhaaraa? Tuollaiset yritykset ovat niin lapsellisia. Vallankumoukseen me varoja tarvitsemme. Ei pitäisi niiden, jotka harrastavat uudistuksia, tuhlata aikaa ja varoja joutaviin."
"Kyllä minä kaiken tuon ymmärrän", sanoi Marcella halveksivalla äänellä, vaikka kiivaasti hengittäen. "Ette luultavasti tiedä, että minä Lontoossa ollessani olin Venturisti-yhdistyksen jäsenenä? Minä olen kaiken tuon ennen kuullut, mitä nyt sanotte!"