"Takkavalkeaako pienemmäksi?" toisti Wharton väristen ja siirtyen likemmäksi tulta. "Teillä ei liene aavistustakaan siitä, minkälainen pureva tuuli puhaltaa näillä kukkuloillanne tällaisena iltana? Ajatelkaapa miltä tuntuu tässä jäätävässä kylmässä matkustella ympäri kokouksia pitämässä. Minulla on kolme kokousta huomis-iltana."
"Se, joka rakastaa kansaa kuten te, ei saa olla niin arka tuulille", sanoi Marcella kiusoitellen.
Wharton lennätti pikaisen hymyn vastaukseksi Marcellan leikilliseen katseeseen ja tarttui sitten käsiksi teehen ja leivoksiin, innokkaasti kuten mies, jolle joka siemaus ja pala tuottaa suurta nautintoa.
"Varsin oikein, mutta kunhan 'kansa' vain ei asuisi niin pitkän matkan päässä. Joku verenhimoinen henkilö toivoi kerran, että kansalla olisi vain yksi kaula. Minä puolestani toivon, että sillä olisi vain yksi korva. — Neiti Boyce, onko herra Raeburn pahasti panetellut minua teille?"
Puhuessaan hän kumartui Marcellan puoleen siniset silmät sädehtien hilpeyttä ja avomielisyyttä.
Marcella säpsähti.
"Mitenkä hän sitä voisi tehdä?" sanoi hän lyhyesti. "Enhän minä ole vanhoillinen."
"Ette vanhoillinen?" sanoi Wharton iloisesti. "No, mutta sehän on mahdotonta! Uskallanko myöskin otaksua, että joskus lueskelette pahaisia vaalikyhäyksiäni?"
Hän viittasi pienellä pöydällä olevaan paikkakunnan lehteen, jonka Marcella oli vasta leikannut auki.
"Joskus —" vastasi Marcella hämillään. "Minulla on niin vähän aikaa."