Hän kumartui eteenpäin ja silmäili Marcellaa hymyillen kunnioittavasti. Silmänräpäyksen verran tunsi Marcella, että Aldousin käsi kouristi lujasti hänen kättänsä. Sitten hän äkkiä päästi Marcellan vapaaksi, nousi ja astui takan luo.
"Neiti Boyce, ettehän toki aikone mennä hänen kokoukseensa!" huusi Frank suuttuneena ja epäillen.
Marcella empi tuokion puolittain suuttuneena Whartoniin. Sitten hän punastui ja heitti päänsä ylpeästi taaksepäin, liike, jonka Hallin jo oli huomannut hänelle ominaiseksi.
"Enkö saa mennä sinne, mihin kuulun?" kysyi hän — "minne vakaumukseni johtaa minut?"
Seurasi hetkinen kiusallista hiljaisuutta. Sitten Hallin nousi.
"Neiti Boyce, saammeko katsella taloa? Aldous on kertonut paljon siitä."
* * * * *
Heidän kierrellessään puutarhanpuoleisissa huoneissa, jotka olivat ainoastaan puolittain kalustetut ja joita hyvin niukasti valaisi ujon, edellä kulkevan palvelijan kantama lamppu, Marcella äkkiä huomasi jääneensä Aldousin kanssa muista jälelle. Niin pian kuin he olivat kahden, tunsi tyttö, että heidän keskinäinen välinsä oli epävireessä. Aldousin käytös häntä kohtaan ei ollut paljon muuttunut, mutta siinä piili jotain pakollista ja pidätettyä, mikä ei jäänyt huomaamatta Marcellan herkältä mieleltä. Siinä samassa hän jo tunsi katumusta. Sisäistä kehotusta totellen hän hiipi Aldousin luo, ja kun he astuivat hänen äitinsä pienen arkihuoneen läpi, laski hän kätensä herra Raeburnin käsivarrelle.
"En ollut oikein ystävällinen sinulle äsken", änkytti hän. "Se ei ollut tahallista. En käsitä mikä minut aina panee vastustamaan — sotajalalle — vaikka sinä olet minulle niin hyvä — aivan liian hyvä!"
Marcellan ensimäiset sanat kuullessaan Aldous kääntyi. Hän veti syvään henkeään, ikäänkuin mieli sanomattomasti keventyneenä ja sulki tytön syliinsä rajusti ja kiihkeästi. Tähän asti Marcellan käytös Aldousia kohtaan oli ollut neitseellisen arkaa heidän kahdenkesken ollessaan, eikä Aldous hienotunteisessa ritarillisuudessaan ollut muuta vaatinutkaan häneltä. Jokainen uusi askel tuttavallisuuteen ja lähestymiseen Marcellan puolelta tuotti hänelle ihastusta, ja tytön käytöksessä ilmaantuva arkuus ja jäykkyys enensivät vain Aldousin ihailua häneen. Mutta tänä iltana ei herra Raeburn kysynyt Marcellan lupaa, ja tyttö oli niin ällistynyt, ettei ajatellutkaan vastarintaa.