"Hiukan."
"Minä menen noutamaan teille jotain — mitä haluatte?"
"Hieman oliiviöljyä, jos talossa on, ja vähän pellavannöyhtää — mutta älkää vaivaantuko."
Marcella katosi sisähuoneisiin etsien ja huudellen rouva Boycea, vaikka turhaan. Rouva Boyce oli kadonnut aamiaisen syötyään ja oli nyt nähtävästi miehensä luona auttamassa häntä pukeutumaan.
Tuokion kuluttua Marcella taas kiiti sisään tarvittavat rohdot käsissään. Hänen poskiaan poltti, hänen silmänsä säihkyivät.
"Sallikaa minun auttaa teitä."
"Olkaa hyvä", sanoi Wharton nöyrästi.
Marcella koetti parastansa, mutta hänen sormensa olivat taitamattomat, ja kosketellessaan Whartonia hän tuntui hiukan kiihtyneeltä.
"Kas niin", naurahti hän päästäen potilaansa. "Jos olisin työläisnainen, olisin tietysti paljon taitavampi. Toivoakseni ette saa kauan kitua."
"Mistä, palohaavoistako? Vielä mitä! Käteni on entisellään paljon ennemmin kuin teidän pukunne."