"Ette kaiketi arvannut minua moiseksi mestariksi", virkkoi Wharton myhäillen.
"Kylläpä ovat oivallisia — taiteellisia!" Hän otti käteensä äsken valmistuneen laukkaavan hevosen ja silmäili sitä ihaillen.
"Muuan iso täti opetti minulle — hän oli nero — minä seurasin hänen jälkiään niin pitkälle kuin kykenin. Päästätkö minut nyt lähtemään, pikku mies? Saat pitää kaikki."
Mutta lapsi rypisteli silmäkulmiaan ja painautui lähemmäksi Whartonia, likistellen häntä kaulasta kapeilla luisevilla käsivarsillaan ja hellästi häntä silmäillen. Kuihtuneilla poskilla hehkui punainen täplä, ja silmät säteilivät suurina. Whartonin silmistä kohtasi häntä tyyni, tutkiva katse — lääkärin tai filosofin katse. Noiden kahden pään räikeä vastakohtaisuus — Whartonin nuorekkaat, reippaat, kiharain ympäröimät kasvot ja pojan näivettynyt, kituva ulkomuoto — tekivät tärisyttävän vaikutuksen Marcellan herkkätunteiseen mieleen. Sitten Wharton suuteli pikku poikaa, asetti valmistamansa eläimet huolellisesti viereiselle tuolille ja laski hänet lattialle. Heidän kulkiessaan jälleen yhdessä lumisella polulla oli heidän suhteensa muuttunut. Marcella oli liikutettu ja viehättynyt, eikä Wharton enää yrittänyt häntä kiusoitella.
Kun he tulivat vaivaistalolle, missä vanhat Pattonit asuivat, lausui Marcella:
"Tänne menisin mieluummin yksinäni. Minulla on yhtä ja toista heille annettavaa — vanha Patton on ollut hyvin sairas viime aikoina — mutta minä tiedän, mitä ajattelette almuista — tiedänpä myös mitä ajattelette — mitä teidän täytyy ajatella isäni työväen asunnoista. Tuntuu kuin olisin teeskentelijä, mutta koetan sittenkin lieventää kurjuutta, missä voin. Meillä on erilainen luonne, teillä ja minulla — pelkäänpä pahoin, että tulette myöhään junalle!"
Hänen heltyneessä katseessaan ei enää ollut jälkeäkään mistään vihamielisyydestä tai taistelunhalusta.
Wharton tarttui hänen käteensä.
"Niin, minun on mentävä. Sanotte että minun seurassani tunnette olevanne teeskentelijä. Aavistattekohan, mitä tunteita te puolestanne minussa herätätte. Luuletteko, että teille puhuisin, kuten olen puhunut, ellette kuuluisi 'valittujen' joukkoon. Kannattaisiko minun, yhteiskunnallisen uudistajan, sitä tehdä? Ettekö te ole luotu suuriin toimiin? Kun tapaamme tulevaisuuden palvelukseen määrättyjä aseita, eikö meidän ole jätettävä kohteliaisuus syrjään ja koetettava näitä aseita teroittaa?"
Kiihtyneenä — hämillään — tenhottuna salli Marcella hänen pudistaa kättään. Sitten nuori mies alkoi nopeasti astua asemalle päin heikon hymyn väreillessä hänen huulillaan.