Maryn silmät lensivät selälleen ihmetyksestä. Hän jäi tuijottamaan Marcellaan sukka toisessa, parsimaneula toisessa kädessä.
Marcella nauroi.
"Kyllä tiedän, että sinun mielestäsi kahden avioliittoon aikovan ihmisen on kaikissa asioissa aina ajateltava yhtälailla. Vai mitä — sinä herttainen pikku hanhi."
Hän asettui seisomaan Maryn viereen kauniina ja muhkeana avoimessa turkissaan. Hän pyyhkäisi sileitä, vaaleita hiuksia Maryn otsalta. Mary katsahti ylös häneen, pistos — ei äkisti sammuva kateuden välähdys sydämessään.
"Merkillistä olisi minusta", sanoi hän lujalla äänellä, "jos rakkaus saattaisi olla riidassa sen kanssa, jota se lempii".
Marcella asteli rauhattomana uunin luo ja alkoi tähystellä sen reunalla olevia esineitä.
"Eivätkö ihmiset voi suostua ajattelemaan eri tavalla, pikku hupakko? eivätkö voi kunnioittaa toisiansa olematta kaikissa kohden toistensa kaikuja?"
"Kunnioittaako!" huudahti Mary äkkinäisessä suuttumuksen puuskassa, joka ei oikein soveltunut hänen lempeään käytökseensä.
"Kas sinua, olethan repiä minut kappaleiksi!" sanoi Marcella nauraen, vaikka ääni vavahti hiukan. "Olisipa hauska tietää, minkälainen sinä olisit kihlattuna, Mary."
Mary pujotti nuolennopeudella langan neulaansa ja mutisi sitten puoliääneen: