"Minäpä en koskaan menisi kihloihin ilman rakkautta. Ja jos olisin rakastunut, niin, silloin menisin vaikka minne — tekisin vaikka mitä — ja uskoisin vaikka mitä — jos hän sitä vaatisi."
"Uskoisitko vaikka mitä? — Mary — ethän toki?"
"Uskontoa en tarkoittanut", sanoi Mary nopeasti. "Mutta kaikkea muuta — luopuisin kaikesta — itsenäisestä toiminnasta — itsenäisestä ajattelemisesta. Hän tekisi sen minun puolestani ja minä siunaisin häntä."
Hän katsahti ylös kasvot rusottavina ja hengähti syvään ikäänkuin havahtuen kiihkeästä, tuskaisesta unelmasta. Nyt oli Marcellan vuoro kummastua. Tällä tapaa ei Mary milloinkaan ennen ollut paljastanut hänelle sielunelämäänsä.
"Oletko koskaan rakastanut sillä tapaa, Mary?" kysäisi hän nopeasti.
Maryn pää kumartui paikalla työn yli, ja vastaus viivähti hetkisen.
"Katsoppas —" sanoi hän viimein muuttuneella äänellä, "meillekin on lähetetty kutsukortit".
Marcella oivalsi viittauksen ja hillitsi uteliaisuutensa, joka Maryn omituisen käytöksen kautta oli päässyt valloilleen. Kun niin sattui, saattoi tämä pieni taipuisa Mary sulkeutua kuoreensa yhtä varmasti kuin konsanaan hänen veljensä. Marcella alistui.
"Niinpä näkyy", sanoi hän ottaen kortin käteensä. "Olet kai kuullut, että siellä tulee olemaan suunnaton väenpaljous. Luulenpa että koko kreivikunta on kutsuttu."
Kirkkoherralle ja hänen sisarelleen osoitettu kortti sisälsi kutsun neiti Raeburnin nimessä saapua Maxwell Courtissa viidentenäkolmatta päivänä tammikuuta pidettäviin tanssiaisiin.