"Tuon teille viestin, neiti Boyce, ja palkkioksi pyytäisin teitä antamaan minulle aamiaista. Minä olen täällä Aldousin sijasta, joka on kovin pahoilla mielin ja saapuu hiukan myöhemmin. Minun olisi kerrottava teille, että hän lähti asemalle erästä rasiaa noutamaan. Rasia ei tullut, kuuluu saapuvan vasta iltapuolella. Niinpä Aldous jäi sitä odottamaan ja tuo sen tullessaan."
Marcella punehtui, hymähti ja sanoi ymmärtävänsä. Hallin astui hänen rinnallaan, ilmeisesti ilahtuneena siitä, että oli saanut tilaisuuden jutella hänen kanssaan.
"Ensi viikollahan olemme kaikki menossa Gairleyssa pidettävään kokoukseen, niinhän? Minua niin ilahuttaa, että tekin tulette. Aldous on tekevä parhaan voitavansa."
Hänen äänessään oli jotain hyvin kiehtovaa, kun hän puhutteli Marcellaa. Siitä puhkesi esiin miehen monivuotinen, altis ystävyys Aldousiin ja samassa harras toivomus voittaa uusi ystävä Marcellasta — kiinnittää hänet heidän ystävyyteensä. Selittämättömän kiehtova oli koko hänen olemuksensakin kiehtova hänen hintelä, herkkäliikkeinen vartalonsa — hänen säännöttömät, puoleensavetävät kasvonpiirteensä, hänen leppeät silmänsä. Yksinpä ruumiillinen raihnaisuuskin, joka oli kaikille ilmeinen, vaikkakin hän niin huolellisesti koetti sitä salata, lisäsi hänen personansa viehätysvoimaa. Hänen kanssaan puhellessa Marcellan ajatukset kääntyivät aivan toiselle suunnalle. Hän ei enää halunnut valloittaa pelkällä esiintymisellään, nyt hän tahtoi miellyttää.
"Olette kaiketi kotimatkalla kylästä", sanoi Hallin. "Aldous on minulle puhunut, kuinka paljon te puuhaatte kansan hyväksi täällä."
Hän katseli Marcellaa ystävällisesti ihmisen tavalla, joka näkee lähimmäisensä kaikissa toimissa yleviä vaikutteita.
"Kyllä puuhata voi kuka tahansa", vastasi hän tyytymättömällä äänellä, penkoen kädessään olevalla sauvalla lunta tieltä, "mutta ei sitä juuri saa mitään aikaan. Enkä minä tiedä mitään, en edes ole selvillä siitä mitä itse tahdon."
"Niin kyllä, emme voi tehdä juuri mitään. Ja kaikenmoiset järjestelmät ja teoriat eivät meitä auta, ei ainakaan paljon. Mutta kun te ja Aldous teette yhdessä työtä, on teillä oleva enemmän toimimisen varaa kuin usealla muulla. Teistä on tuleva kaksi onnellista ja vaikutusvaltaista ihmistä. Onni on kartuttava hänen voimiaan. Sen olen huomannut kuuluvan hänen luonteeseensa."
Marcellan yllätti omituinen arkuus, hän katsahti syrjään eikä virkkanut mitään. Viimein hän lausui katkonaisesti, pää yhä metsään päin kääntyneenä:
"Oletteko sitten niin varma siitä, että hän tulee onnelliseksi?"