Aldous kävi kiinni hänen ranteisiinsa.
"Pelasti henkesi! Armas — mitä tarkoitat?"
Marcella kertoi tapahtuman värittäen hieman sen draamallista puolta.
Aldous kuunteli silminnähtävällä suuttumuksella ja seisoi ääneti mietiskellen Marcellan vaiettua.
"Siis arvelet, että minun pitäisi tästä puoleen kohdella häntä aivan toisella tavalla?" kysäisi hän pakollisesti myhäillen.
"Enpä usko hänen suurestikaan välittävän siitä, miten ihmiset häntä kohtelevat", huudahti Marcella ärtyisesti. "Itse hän arvostelee toisia säälimättömästi eikä pelkää puhua suutaan puhtaaksi."
Ja leikitellessään helminauhalla hän antoi Aldousille elävän kuvauksen aamullisesta keskustelustaan Länsi-Brookshiren radikaaliehdokkaan kanssa ja heidän kylämatkastaan.
Marcellalle oli jonkinlainen helpotus päästä kertomaan, millä halveksumisella tämä oli kohdellut hänen toimiaan ja ihanteitaan. Samassa hän naisellisella uteliaisuudella odotti, mitä Aldous siihen sanoisi.
"En todellakaan käsitä, mikä oikeus hänellä on olla niin suorapuheinen", sanoi Aldous huolellisesti tulta kohennellen. "Tuskin hän sinua tuntee — minusta hän on tunkeileva."
Hän seisoi suorana selkä tuleen kääntyneenä — voimakas, rehti, suuttunut englantilainen, joka pitää kiinni omasta arvostansa. Rakastuneen naisen silmä olisi varmaankin ihaillut häntä tällä hetkellä. Marcellan tunteet pysyivät kylminä.