"En ymmärrä että tässä mitään voisi tehdä. Näkyypä tuo vaisto olevan voimakas! Sanoinhan teille, että vaimo salaa teiltä jotakin. No niin, oikeastaan se on vain eräs muoto — moukkamainen muoto — tuota samaa luonnonvaistoa, joka johtaa meidänkin luokkamme nuoria miehiä kaikenmoisiin yltiöpäisiin seikkailuihin. Sama vaisto, joka pakottaa ihmistä riehumaan, katkaisemaan siteensä ja näyttämään mahtiansa kaikkea ylivoimaa vastaan — olkoonpa se sitten luonto, lait tai totutut tavat."
"Kyllä minä sen kaiken käsitän — enhän minä heitä soimaa!" huudahti Marcella. — "Mutta se on niin vaarallista! — niin kauheata juuri nyt! Westall on aina väijyksissä — ja sitten vielä nuo sala-ampujat liikkeellä. Sitäpaitsi minä olen hankkinut hänelle työtä lordi Maxwellilta ja sain hänet lupaamaan — vaimon ja lasten tähden."
Wharton kohautti olkapäitään.
"Luulisin, että Westall on oikeassa ja että sala-ampujat ovat saaneet hänet kynsiinsä. Niin aina käy. Seudun oma mies se helisemässä on tällaisissa yrityksissä. Vai olette te niin pahoillanne — tuon miehen takia?" lisäsi hän äkkiä muuttuneella äänellä ja käännähti niin, että joutui seisomaan vastatusten Marcellaan.
Marcella näytti hämmentyneeltä ja ojentautui hermostuneena suoraksi aikoen samassa poistua. Mutta ennenkuin hän ennätti vastata, jatkoi Wharton kiireesti:
"Hän — saattaa pelastua vaarastaan. Neiti Boyce, suokaa mieluummin osanottonne eräälle — joka ei ole pelastunut."
"En käsitä mitä tarkoitatte", lausui tyttö tarttuen tiedottomasti erään vanhan tuolin selkänojaan saadakseen tukea. "Mutta nyt on jo liian myöhäistä jutella. Hyvää yötä, herra Wharton."
"Jääkää hyvästi", sanoi nuori mies levollisesti, vaikka syvällä äänenpainolla, jättäen samassa tien auki Marcellalle. Tämä pysähtyi epäröiden. Wharton saattoi nähdä hänen sydämensä sykkivän pitsien ja kuihtuneiden kukkien alla.
"Ettehän vielä ota jäähyväisiä? Palaattehan takaisin tänne kongressista?"
"Tuskinpa. En tahdo enää — olla rasituksena — rouva Boycelle. Teillä on kaikilla oleva paljon puuhaa seuraavana kolmena viikkona. Tuntuisi tungettelemiselta, jos tulisin takaisin tällaisena aikana — varsinkin — jos otetaan huomioon" — hän puheli verkalleen — "että tuleva miehenne ei voi sietää läsnäoloani. Täällä on ollut hyvin hiljaista tänä iltana sittenkuin te kaikki läksitte. Olen istunut takan ääressä miettimässä. Minulle selvisi kaikki. Minun täytyy lähteä — ja lähteä heti paikalla. Ja sitäpaitsi — ei minunlaiseni yksinäisen miehen tule panna alttiiksi kaikkia sielunvoimiaan. Hänen tiensä on viitoitettu, eikä kukaan riennä hänelle avuksi, jos hän sortuu."