Marcella kääntyi nopeasti ja näki Whartonin vieressään. Aldouskin huomasi hänet ja vaihtoi parisen sanaa Whartonin kanssa.
"Täällä perällä on pieni yksityinen huone, saanko puhua kanssanne siellä. Herra Raeburn tulee heti noutamaan teitä", puheli Wharton.
Hän vei Marcellan pitkän käytävän läpi ja avasi vasemmalle vievän oven. He astuivat pieneen koleaan huoneeseen, jonka noettunut akkuna antoi rakennuksen pihamaalle. Huonetta valaisi kaasuliekki, ja pöytä oli täynnänsä huiskin haiskin viskeltyjä papereita.
"Kauniimpi kuin koskaan, koskaan ennen!" välähti Whartonin aivoissa. "Tuo synkkä, rypistyvä otsa, — tuo traagillinen ylenkatse tätä kehnoa, alhaista maailmaa kohtaan — tuo kuninkaallinen ryhti — —"
Ääneen hän virkkoi:
"Omasta puolestani olen tehnyt kaikkeni nimikirjoitusten hankkimiseksi ja arvelin, että ennenkuin tänä iltana lähden kaupunkiin — kuten tiedätte avataan parlamentti maanantaina — tahtoisin näyttää teille, mitä olen saanut aikaan, ja pyytää teitä ottamaan jäljennöksen armonanomuksesta." Hän osoitti pöydällä olevaa pitkää kirjekuorta. "Olen itse sen laatinut — luulisin, ettei yksikään kohta ole unohtunut, joka saattaa olla lieventävänä asianhaarana — mutta nimikirjoitukset — —"
Hän veti esiin kokoonkäärityn paperiarkin povitaskustaan. "Eivät kelpaa", virkkoi hän silmäillen sitä ja ravistaen päätänsä. "Kuten ennenkin jo teille huomautin, olisi tämä anomuksemme tällaisena liian valtiollinen väriltään. Vapaamieliset ja radikaalit ovat ottaneet asian omakseen. Mutta se ei meitä paljonkaan auta. Näillä nimikirjoituksilla varustettuna on anomus mielenosoitus riistansuojelua ja metsänvartiain sortovaltaa vastaan. Meidän on saatava koko seutu, etenkin sen johtomiehet toimimaaan yhdessä kanssamme. No niin, kaiken tämän minä jo selitin teille — ei siis kannata siitä sen enempää jutella. Haluatteko silmäillä listaa?"
Hän kuljetti sormensa nimiluettelolla tehden tuontuostakin huomautuksia. Marcella seisoi hänen vieressään, hänen musta vaippansa hipaisi Whartonin hihaa. Nuoren miehen näennäisesti rauhallisen pinnan alla pulppusi hurja riemastuksen tunne omasta vallastaan. Ei mitään puolusteluja, ei anteeksipyynnön sanaa hänen puoleltaan — ja sittenkin seisoo taas Marcella kahden hänen kanssaan, tarkkaavana kuunnellen hänen puhettansa — ylpeä pää alaspainuneena — silmät kysyvästi ja luottavasti häneen luotuina.
"Asia on siis selvä", puheli Wharton edelleen taittaen paperin uudelleen kokoon ja pistäen sen takaisin taskuunsa. "Te käytätte kaiken vaikutusvaltanne sillä taholla" — hän puhui verkalleen — "josta yksinomaan riippuu hankkeemme onnistuminen, ja sittenhän lähetätte minulle alihuoneeseen tietoa siitä? Parlamentissa minä tietenkin panen kaikki voimani liikkeelle, kun asia joutuu sinne, ja sillä välin panen sanomalehdet — parhaan toivomme — toimimaan. Radikaalien äänenkannattajat ovat jo alkaneet jauhaa."
Käytävältä kuului askeleita. Poliisi avasi oven, ja Aldous Raeburn astui sisään. Hän iski pikaisen katseen pöydän ääressä seisovaan pariin.