Hän katsoi uudelleen tuolilla olevaan kirjekuoreen ja tunsi samassa käsialan. Hän nousi ja kävi istumaan rouva Boycen viereen.
"Sanokaapa minulle", alkoi hän lujalla äänellä, "onko Marcella nykyisin säännöllisessä kirjevaihdossa Harry Whartonin kanssa? Luullakseni olen oikeutettu sen tietämään."
Rouva Boyce hätkähti tuskin huomattavasti.
"Siltä näyttää", vastasi hän nopeasti. "Mikäli minä olen huomannut, kirjoittaa herra Wharton hänelle melkein joka toinen päivä."
"Antaako hän teidän lukea kirjeet?"
"Useasti kyllä. Ne ovat yksinomaan selontekoa hänen toimistaan Hurdin hyväksi."
Aldous istui taas hetken aikaa ääneti ja kohotti sitten kirkkaat, harmaat silmänsä rouva Boyceen.
"Eikö teistäkin", kysyi hän, "tämän miehen vaikutus Marcellan mielipiteisiin ja koko katsantokantaan ole ollut aivan tavattoman suuri?"
Rouva Boyce oli kauan ollut varustautunut tämäntapaisiin kysymyksiin — olipa hän salaisesti ihmetellyt, jopa Aldousia moitiskellutkin siitä, ettei hän jo aikaa sitten ollut häneltä tätä kysellyt. Nyt kun häneltä vaadittiin vastausta, koetti hän olla maltillinen ja niin tasapuolinen, ettei kumpikaan riitapuoli saisi moitteen varaa. Äitiä sekä väsytti että kiusasi se alituinen mielenliikutus, jossa Marcella nykyisin oli. Omasta puolestaan hän käsitti ja arvosteli asioita ja tapahtumia kuivan todellisuuden valossa. Mutta hän oivalsi tarkalleen, että nykyhetki oli kriitillinen kihlatuille. Hänen tunteensa olivat sekanaisemmat kuin ennen. Pohjaltaan hän kuitenkin oli sulhasen puolella — hän oli vihoissaan Marcellalle, vaikka hän samalla tunsi kärsimättömyyttä myös Aldousia kohtaan.
Hän otti koruompelun käteensä ennenkuin vastasi. Neula toimitti hänen mielestään naiselle samaa virkaa kuin paperossi valtiomiehelle.