Ja hän paadutti sydäntänsä.
Kun rukous oli lopussa, olivat herra Harden ja Mary vielä hetkisen polvillaan äänettömään hartauteen vaipuneina. Kesken tätä yleistä hiljaisuutta Marcella näki pojan avaavan silmänsä. Hajamielisellä ihmetyksellä hän silmäili äitiänsä ja hänen vieressään polvistuvia hahmoja. Äkkiä kävi katse selkeäksi, eloisaksi, se etsi jotakin. Marcella seurasi hänen silmäystänsä ja hän huomasi varjossa, pojan vieressä olevalla rikkonaisella tuolilla nuo neljä pientä leikkieläintä, jotka Wharton kerran oli hänelle taittanut paperista. Marcella siirsi hiljaa tuolin eteenpäin, että lapsi voisi paremmin nähdä niitä. Willie käänsi vaivoin kuihtunutta päätänsä, painoi poskensa pienen, luisen kätensä nojaan ja tuijotti aarteitansa — ainoitansa — silmissään himmeä välähdys tuota samaa ihastusta, joka niin oli Whartonia lumonnut. — Silloin Marcellan kurkusta pyrki itku pääsemään ensimäistä kertaa tämän päivän kuluessa. Pastori ja hänen sisarensa nousivat polvistuvasta asennostaan.
"Jumala olkoon kanssanne, rouva Hurd", sanoi herra Harden kumartuen Mintan puoleen; "Jumala teitä tukekoon!"
Hänen äänensä värisi. Rouva Hurd katsahti ylös hämmentyneen näköisenä.
"Oh, herra pastori!" huusi hän äkkiä ääneen voihkien, "herra pastori!"
Vesissä silmin ja vavahtavin huulin tarttui Mary hänen käteensä ja koetti viihdyttää häntä puhelemalla jälleen lohdutuksen sanoja "rakkaasta Herrasta" ja "Vapahtajasta".
Pastori kääntyi Marcellaan.
"Aiotteko jäädä yöksi tänne?" kysyi hän kuiskaamalla.
"Aion. Rouva Mullins valvoi viime yönä. Minä tarjouduin tulemaan tänä iltana."
"Tehän olitte hänen kanssaan vankilassa iltapuolella?"