"Mutta aikomukseni oli kertoa sinulle — alun pitäen oli aikomukseni kertoa sinulle", huudahti Marcella kiihkeästi. "Minä en olisi koskaan voinut pitää tuollaista asiaa salassa — en oman itseni tähdenkään."
"Mutta sittenkin pidit sitä salassa — niin kauan", sanoi Aldous kylmästi ja lujasti; "ja minun sieluntuskani noiden viikkojen aikana — minun rakkauteni sinua kohtaan - minun — —"
Hän vaikeni kykenemättä enempää puhumaan. Marcella taas oli uudelleen vaipunut tuoliinsa ruumiillisesti aivan menehtyneenä.
Raeburn astui hänen luokseen ja otti hattunsa.
"Pahoin olet minua kohtaan menetellyt", lausui hän katsoen häneen. "Rukoilen Jumalaa, ettet itseäsi kohtaan menettelisi vieläkin pahemmin tulevaisuudessa. Salli minun kirjoittaa sinulle vielä kerran tai lähettää ystäväni Edward Hallin tapaamaan sinua. Sitten en enää tahdo sinua vaivata."
Hän odotti, mutta Marcella ei kyennyt vastaamaan. Ruumiillisesti ja henkisesti kukistuneena hän siinä lepäsi, ja syvästi tämä kuva syöpyi Aldousin sydämeen. Ei hänellä kumminkaan ollut rahtustakaan halua anastaa Marcellalta vielä tuo viimeinen kädenpuristus — viimeinen suudelma, jota petetty rakkaus niin usein vaatii. Sisäisesti, ilman sanoja hän jätti hyvästi hänelle. Marcella kuuli hänen astuvan huoneen poikki, kuuli oven sulkeutuvan.
Hän oli yksinään — ja vapaa.
KOLMAS KIRJA.
"O Neigung, sage, wie hast du so tief Im Herzen dich verstecket? Wer hat dich, die verborgen schlief, Gewecket?"