"Näkemiin asti siis!" sanoi toinen tyytyväisenä vetäen kätensä pois Whartonin hartialta — "hyvästi! Minun on vielä risteiltävä kahden tällaisen seuran läpi, ennenkuin pääsen vuoteeseen. Surkeata! Onko täällä ketään teidän miehiänne?"
Wharton ravisti päätänsä.
"Liian ankarat kaiketi?"
"Vain hännystakkikysymys, luulisin", vastasi Wharton kuivakiskoisesti.
Toinen nykäytti hartioitaan.
"Ja tämä on olevinaan puoluekokous radikaalisessa ja kansanvaltaisessa talossa — mikä naurettava farssi!"
"Myönnetään! Hyvästi!"
Wharton läksi jälleen liikkeelle ja kohtasi samassa ylös katsoessaan parin silmiä, jotka kiinteästi tarkastivat häntä eräältä etäiseltä ovelta. Niiden omistaja, hänen äskeinen ujo tyttötuttavansa, käänsi nopeasti pois katseensa, punehtui ja katosi näkyvistä.
Samassa astui ovesta sisään talon isäntä kainalossaan uusi vieras, korkea, vakavannäköinen, mutta jo aivan harmahtava mies. Hämmästyksekseen Wharton tunsi hänet Aldous Raeburniksi. He astuivat puhellen häntä kohti. Tungos esti häntä heti poistumasta huoneesta, mutta hän vetäytyi syrjään ja otti läheiseltä pöydältä aikakauskirjan, jota hän alkoi selailla.
"Teistä hän siis on hiukan parempi?" kysyi ex-ministeri.