"Vai on neiti Raeburnilla sellaisia aikeita?" kysäisi Marcella hymyillen ja aivan tavallisella äänellään.
Frankin kasvot kirkastuivat siinä tuokiossa.
"Tiedän varmaan, että hänellä on. Betyn veli on minulle melkein suoraan sanonut, että neiti Raeburn ja rouva Macdonald — se on Betyn äiti — isää hänellä ei enää ole — ovat siitä keskustelleet. Ja nyt Betty matkustaa heidän kanssansa Italiaan, ja Aldous lähtee mukaan kymmeneksi päiväksi — ja kun minä näyttäydyn Macdonaldeilla, kohtelee äiti minua niinkuin kulkisin vielä polvipöksyissä, ja Betty kiusaa minut hengiltä. Se on sietämätöntä!"
"Entä herra Raeburn, mitä hän sanoo?"
"Oh, Aldous näyttää paljon pitävän hänestä", kuului alakuloinen vastaus. "Betty kiusoittelee ja huvittelee häntä alinomaa. Kun hän on heidän luonaan, hän on aina Aldousin kimpussa. Hän lukee ääneen Betylle, ja heillä on yhteisiä ratsastusmatkoja. Betty viekoittelee häntä juttelemaan kaikenmoisista asioista, joista ei kukaan luulisi Aldousin huolivan väitellä — Betyn ihailijoista, hänen rakkausjutuistaan ja rakkaudesta yleensä! — merkillistä kerrassaan, kuinka taitavasti hän Aldousin kietoo sormensa ympäri. Pääsiäisenä hän oli äitineen kutsuttu Maxwell Courtiin. Eräänä iltana siellä oli vieraita — hyvin hienoa väkeä — mutta kaikki olivat niin kuivia ja tylsiä, ja Betty oli ikävään menehtyä." Äkkiä hän kavahti pystyyn ja juoksi Aldousin tykö. "Kuulkaapa, herra Aldous", sanoi hän, "tämä ei kelpaa! teidän on tultava tanssimaan minun kanssani ja työnnettävä tuolit ja pöydät syrjään" — ja luultavasti hän lisäksi polkaisi pientä jalkaansa — "ja muiden pitää myös tanssia. Ja hän sai Aldousin tanssimaan — sai kun saikin. Aldous vakuutteli, ettei hän milloinkaan tanssi — ei auttanut. Ja sitten Betty alkoi suorittaa kaikkia konstejansa, serpentiinitanssia ja sen semmoista — ja sillä tapaa ilta meni menojaan kuin savu."
Marcella katseli puhujaan hievahtamatta, silmät selki selällään.
"Ja herra Raeburnista se oli hauskaa?" kysäisi hän uskomattomana.
"Olipa niinkin! Betty kertoi minulle, että sen illan jälkeen heistä tuli oikein läheiset ystävät ja että Aldous kertoo hänelle kaikki — oh, ei", lisäsi Frank jälleen perin hämillään — "enhän minä tietenkään sitä tarkoittanut. Ja Betty on niin tavattomasti mielissään siitä — sen näkee selvästi — hän kertoo minulle, että hän ihailee Aldousia — että hän on ainoa suuri mies, jonka hän tuntee — että minä en kelpaa hänen saappaitansa kiillottamaan, ja että minun pitäisi olla kiitollinen joka kerta, kun hän suvaitsee minua puhutella, ja muuta sellaista lorua. Ja nyt Betty lähtee matkoille heidän kanssaan. Minulle ei jää muuta neuvoksi kuin ampua itseni!"
"Ei vielä kuitenkaan", sanoi Marcella rauhoittavalla äänellä; "asia ei ole vielä ratkaistu. Odottakaa, kunnes he palaavat ulkomailta. Menemmekö nyt toisten luo? Tahtoisin kuulla mistä keskustellaan. Mutta ensin — tulkaa minua tervehtimään, milloin mielenne tekee - 3:n ja 1/2 5:n välillä, Brown Buildings, Maine Street — ja kertokaa, miten tämä juttu edistyy."
Hän puheli leikkisän huolettomasti ja nauroi kursailematta Frankille. Tämä, jonka ajatukset viimeisinä kuukausina olivat alinomaa pyörineet naisväen pienimmässä ja siroimmassa edustajassa, hämmästyi uudelleen hänen pituuttansa ja komeata ryhtiänsä, kun hän nousi seisaalleen ja siirtyi toisten viereen.