"Lintuja oli tänään harvassa, ja niitä ajoimme takaa hyvän aikaa", sanoi Aldous astuen takan luo. "Arentitalolla takertui lisäksi Rickman minuun eikä tietysti hellittänyt ennenkuin oli saanut kaikki toivomuksensa ja muistutuksensa ilmaistuksi."
"Niitä kyllä Rickmannille riittää", sanoi lordi Maxwell hyväntahtoisesti. "Arentinsa hän maksaa, mutta vaatii sen takaisin toisessa muodossa. Pian aikaa ovat maanomistajat ihmiskunnan epäitsekkäimpiä hyväntekijöitä. Mutta minulla on uutisiakin sinulle! Viime postissa sain kirjeen Bartonilta." — Barton oli hänen ystävänsä ja nykyisin kabinettiministeri. — "Lueppas se. Hän väittää, etteivät he voi pysyä pystyssä kauemmin kuin tammikuuhun. Heidän puolueensa miehiä on vaikea hallita, ja S—n anomusehdotus, johon he ovat sidotut, on varmasti kukistava heidät. Tammikuussa kokoontuu parlamentti, ja muutosehdotus hallitsijan esitykseen on antava kabinetille kuoliniskun. Tämä kaikki pidetään tietysti vielä salassa, mutta minulle hän siitä kumminkin ilmoitti. Sinulle, poikani, kertyy nyt aika lailla työtä tänä talvena. Kaksi tai kolme iltaa viikossa — vähemmällä et pääse. Nykyään eivät paistetut varpuset enää suuhun lennä. Barton lisää vielä kuulleensa, että nuori Wharton aikoo asettua Durnfordin vaalipiirin ehdokkaaksi ja saapuu tuossa paikassa tänne. Kyllä hän nyt koettaa saada Levenit ja meidät niin pahaan huutoon kuin suinkin. Hyvä vaan, että hänen äitinsä on siirtynyt manalaan, sillä muuten olisimme kumpikin saaneet tuntea furens quid femina posset!" (mitä kiihkoisa nainen voipi).
Vanhus vilkaisi pojanpoikaansa leikillisesti silmää iskien. Aldous seisoi hajamielisenä tulen ääressä mitään vastaamatta.
"Kas niin, Aldous", sanoi lordi Maxwell hiukan kärsimättömästi, "heitä hiiteen filosofeeraaminen. Vaikka olenkin vanha, ei uusi hallitus sentään kieltäne minulta kaikkea sananvaltaa. Sinä ja minä, me kaksi yhdessä ensi istuntokaudella kyllä ajamme läpi muutamat tärkeimmät uudistuksemme. Minun luuloni on, että meidän puolueemme suoriutuu ensi vaaleissa paremmin kuin vuosikymmeniin. Pää pystyyn vaan, poikaseni! Maailma on tosin kehno, mutta elettävä meidän kumminkin on!"
Aldousin kasvoille välähti äkisti niin autuaallisen onnellinen hymy, että isoisä jäi ällistyneenä häneen tuijottamaan.
Hän luuli puhuvansa kypsyneelle miehelle, joka oli loistavalle valtiolliselle uralle astumaisillaan, mutta huomasikin äkkiä kahdeksantoistavuotisen nuorukaisen jälleen seisovan edessään.
" Je ne demande pas mieux!" (En pyydä mitään parempaa!) huudahti Aldous, tavallista vilkkaampi väre äänessä. "Totta puhuen, isoisä, minä palasin kotiin tykkänään muuta miettien kuin politiikkaa — siksipä en juuri nyt voi ajatuksenkulkuasi seurata. En tullutkaan heti kotiin metsästykseltä — sillä ensin tahdoin olla itsestäni varma, ennenkuin sinulle puhuisin. Viimeisten viikkojen aikana —"
"Puhu!" huudahti lordi Maxwell.
Mutta Aldousista oli vaikeata jatkaa. Äkkiä hänestä tuntui vielä liian aikaiselta uskoa kenellekään salaisuuttansa ja hänen kielensä typertyi.
Mutta peräytyä hän ei enää voinut. Lordi Maxwell hypähti pystyyn ja kouristi häntä käsivarresta.