"Te ette ole sosialisti. Puolet siitä, mitä sanotte ja teette, todistaa sen. Mutta me olemme sosialisteja."
Marcella epäröi ja tarkasti kiinteästi sairasta miestä.
"En olekaan! — jos sosialismilla tarkoitatte poliittista järjestelmää — kaiken yksityisen yritteliäisyyden ja kilpailun polkemista ja muuta semmoista — niin myönnän, että etenen siitä yhä kauemmas. Ei! siitä alkaen kun aloin liikkua näiden päiväpalkkalaisten joukossa, olen tahtomattanikin huomannut, ettei menestys riipu niin paljon tuloista kuin luonteenominaisuuksista. Minä käyn kahdessa erilaisessa kodissa samassa rakennuksessa. Toinen on helvetti — toinen taivas. Miksikä? Molemmat kuuluvat hyväpalkkaisille käsityöläisille, joilla on yhtäläiset elämänehdot, jotka voisivat mukavasti ja huolettomasti elää. Mutta toinen on kunnon mies, toinen joutuu ennen pitkää perheineen päivineen keppikerjäläiseksi. Se ei merkitse paljon, kyllä minä tiedän — oh! älkää huoliko ruveta todistelemaan! — Mutta se on kumminkin toisin kuin olin kuvaillut. Minun työpiirissäni työskenteleviä sosialisteja kohtaan — teitä lukuunottamatta — en tunne niinkään suurta myötätuntoa kuin esimerkiksi Hyväntekeväisyys-yhdistyksen jäseniä kohtaan, jotka hiljaisuudessa raatavat ja saavat vain moitetta ja kiittämättömyyttä palkakseen joka taholta."
Anthony naurahti pilkallisesti.
"Sehän on kaikkien naisten tapa", sanoi hän; "kattilanpaikkuri on aina parempi kuin uudistaja."
"Ja mitä sosialismiinne tulee", lasketteli Marcella edelleen hyvillä mielin, kun sai puhua suunsa puhtaaksi asiasta, jota jo kauan oli mielessään hautonut, — "niin näyttää se minusta — kuten moni muukin mieltäkiinnittävä ja jännittävä seikka — olevan määrätty tienraivaajaksi jollekin muulle! Kristikunta alkoi köyhäin holhoomisella ja tavarain jaolla — siitä kehittyi omaisuuden ja läänityslaitoksen suuri etuvarustus. Entä ristiretket — Herran hautaa ne lähtivät etsimään! — mutta niiden varsinainen merkitys oli siinä, että ne elähyttivät kauppaa ja tieteitä. Niin on laita sosialisminkin. Se puhuu uudesta valtiojärjestyksestä, mutta sen tehtävänä on saattaa vanha järjestys terveeksi."
Anthony taputteli ivallisesti käsiään.
"Mainiota! Toivon, että pyydätte minua kuulemaan, kun julkisesti puhutte Vapauden ja Omaisuuden puolustukseksi."
Sillä välin seisoi Louis heidän takanaan kädet taskuissa ja kujeellinen pilke silmissään. Kauniin, kolmenkolmatta-vuotiaan, pintapuolisen kasvatuksen saaneen tytön mielipiteitä hän täydellä todella ylenkatsoi. Mutta Anthony vain teeskenteli ylenkatsetta.
Siitä huolimatta Louis, hyvästellessään emäntäänsä, kiitti häntä vilpittömästi ja hänelle harvinaisella tunnelämmöllä. Kaksi vuotta sitten hän oli parin kuukauden ajan ollut Marcellaan rakastunut. Hän tiesi, ettei hän Marcellan puolelta ollut saanut osakseen muuta kuin hyvän toverin ystävyyttä; ja nyt oli hänen Annansa tykkänään anastanut hänen sydämensä. Mutta miehen karkean sosialismin pohjalla oli kätkössä synnynnäinen ja lempeä ritarillisuus, ja se tyttö, joka oli voittanut hänen kiihkeän nuoruudenlempensä, ei voinut koskaan kokonaan kadottaa viehätystänsä hänen silmissänsä. Ja kuinka ystävällisesti, kuinka avuliaasti Marcella nyt oli auttanut häntä saamaan Annan!