Heidän lähdettyään Marcella heittäytyi hetkeksi tuolille miettimään. Hänen suuttumuksensa Anthonyyn oli pian haihtunut. Mutta Louisin kiitokset olivat synnyttäneet hänessä suloista mielihyvää. Silmät säteilivät ja posket rusottivat lämpiminä. Hänen vanha intohimonsa saada hallita ja johtaa toisten kohtaloa oli uudelleen vironnut.
"Minä toimitan, että kaikki käy hyvin", puheli hän itsekseen, "minä pidän heistä huolta."
Hän tarkoitti: "Minä toimitan, että herra Wharton pitää heistä huolta!" ja tätä tietä kiitivät ajatukset takaisin siihen puolen tunnin yhdessä-oloon, jonka hän ennen Cravenien tuloa oli viettänyt Whartonin seurassa.
Kuinka muuttunut hän oli ja samassa kuitenkin niin entisellään! Tuskin kymmentä minuuttia hän oli istunut Marcellan vieressä, ennenkuin jo molemmat alkoivat tuntea vilkasta tunteiden vuorovaikutusta välillään. Siinä oli tuo entinen eloisuus ja pelottomuus, vanhat, jyrkät vaatimukset päästä Marcellan uskotuksi, tuttavallisiin väleihin — ja samassa ympäröi häntä uusi ilmapiiri, uusi arvokkuus, jota suo ihmiselle kasvava edesvastuuntunne, vallan huolet ja korkea asema — kaikki omiansa panemaan liikkeeseen Marcellan laisen tytön mielikuvitusta. Vaaleanruskeiden kiharain ympäröimällä otsalla näkyi uurteita, jotka häntä miellyttivät — uurteita, jotka nainen panee merkille, koska hän arvelee niiden tietävän elämänkokemusta ja etevämmyyttä.
Marcella oli mielissään, että oli saanut tavata häntä. Nuorta sosialisti-edustajaa jo ajatellessaankin hän oli hyvillään, ja hyvillään hän oli siitäkin, että pian saisi kuulla hänen puhuvan parlamentissa; ilahutti häntä sekin, että Wharton oli uudistanut tuttavuutta hänen vanhain ystäväinsä kanssa. Ja tämä mielihyvä ei häirinnyt omanarvontunnetta, se oli tunne, jonka hän rehellisesti ja peittelemättä saattoi omaksua. Kun muistelmat lähenivät tuota rumaa kohtaa menneissä tapahtumissa, niin hän rypisteli otsaansa, mutta ravisti sen samassa kiihkeästi mielestään. Jospa hän vain muistuttaa siitä tai viittaa siihen, niin lopussa on silloin heidän ystävyytensä. Muussa tapauksessa he pysyvät ystävinä ja Marcellan personalliset harrastukset Whartonin julkiseen toimintaan nähden ikäänkuin vapauttavat sitä painostusta, jonka alituinen köyhyyden ja kärsimysten näkeminen jättää mieleen. Miksi se ei kävisi laatuun? Tämänlaatuiset ystävyydensuhteet miesten ja naisten välillä käyvät päivä päivältä ymmärrettävämmiksi. Hallinin epäluottamukseen ja Anthony Cravenin kateelliseen vihamielisyyteen hän ei aikonut kiinnittää minkäänlaista huomiota. Saattoiko kukaan vaatia, että temperamenttia sellaista kuin Whartonin katsoisi suopein silmin Hallin, Craven — tai — muuan kolmas henkilö, jota hänen ei tehnyt mielensä ajatella? Eihän häntä sitäpaitsi kukaan pitänyt virheettömänä. Tuo monimutkaisuus ja ongelmallisuus hänen luonteessaan, se se juuri tekikin miehen niin kiehtovaksi.
* * * * *
Hetken aikaa hän punoittavin poskin istui näihin mieluisiin ajatuksiin vaipuneena tuntien saaneensa uutta sisällystä elämäänsä, ja vasta kun Minta astui sisään teevehkeitä pöydältä korjaamaan, hän havahtui unelmistaan.
"Kas, joko kello alkaa olla puoli viisi!" huudahti hän hypähtäen pystyyn. "Missä ovat tarpeeni?"
Hän silmäili läpi sairasluettelonsa, tutki vielä kerran, että laukussa oli kaikki mitä tarvittiin, ja puki sitten kiireesti yllensä viittansa ja päähineensä.
Äkkiä — huone oli tyhjä, sillä Minta oli lähtenyt teetarjottimineen — ajatusten eriskummainen kiertokulku loihti hänen sielunsa eteen Hallinin kirjoituspöydällä olleen kuvan, — kärsivän katseen — harmaantuneen pään! Hänen kätensä, jotka kiinnittivät viittaa, soluivat vastustamattoman tuskan painostuksesta alas, ja hän väänteli niitä rajusti — liike, joka ilmaisi äänetöntä katuvaisuutta ja masennusta.