Aldous tarttui hattuunsa ja kääröönsä ja alkoi selittää asiaansa tavallisella tyvenellä äänellään. Hän oli pistäytynyt hetkeksi Hallinia tervehtimään, koska hänen tiensä kulki melkein hänen asuntonsa sivutse. Hänen varsinainen tarkoituksensa oli viettää aamupuolensa ennen parlamentin kokoontumista tarkastamalla joitakin pieniä työhuoneita Drury Lanen naapuristossa. Sisäasiainmisteriötä oli pyydetty tutkimaan ja valvomaan tämän seudun työoloja, ja koska virastoon saapuneet tiedonannot niistä olivat olleet aivan ristiriitaiset, oli Aldous lopulta päättänyt lähteä itse ottamaan selvää asianlaidasta.
Tähän seikkaan oli Hallinkin hyvin perehtynyt, ja hänen harrastuksensa asiaan oli lämmin. He juttelivat parisen minuuttia siitä, ja Hallin selitteli innokkaasti Raeburnille niitä kahta tai kolmea kohtaa, joissa hän arveli hallituksen todellakin voivan saada joitakin parannuksia aikaan.
Sitten Raeburn teki lähtöä.
"Huomenna iltapuolella tulen raastamaan sinut ulos kävelylle", virkkoi hän ovea avatessaan.
"Tarpeetonta", hymähti Hallin; "tai oikeammin, jätä se tekemättä, sillä huomenna on minun kiertokulku-päiväni."
Ja Aldous käsitti, että hän sillä tarkoitti tavallista iltapuolenviettoansa lauantaisin. Hänen oli nimittäin tapana jonkun kansakoulun vanhempien poikien tai tyttöjen kanssa lähteä ulos retkeilemään tai näyttelemään heille Lontoon ihmeitä.
"Sinä et jaksa huomenna retkeillä poikien kanssa", intti Aldous vastaan, "jätä se minun toimekseni."
"Vielä mitä", vastasi Hallin hilpeästi työntäen hänet ovesta, ulos.
* * * * *
Tie Hallinin asunnosta Drury Laneen kulki kuumien, tukahuttavien katujen läpi. Pienten puistikkojen nurmikot nuokkuivat jo velttoina ja kellertävinä, kadut olivat likaiset ja tomuiset, ja liike Holbornissa ja sen ympäristössä tuntui Aldousista tänään vieläkin kuumeisemmalta ja pyörryttävämmältä kuin tavallisesti. Oltiin heinäkuussa, ja Lontoon lyhykäinen kesä oli jo kadottanut kaiken tuoreutensa.