"Minua on pyydetty — hm — hm", hitto vieköön tuon miehen itserakkaat eleet — "keskustelemaan kanssanne asiasta, joka koskee Damesleyn lakkoa. Suostuttehan siihen?"
Eikä kulunut kymmentäkään minuuttia, ennenkuin asianajaja oli saanut sanotuksi tärkeän sanottavansa, ja julkean lahjomisyrityksensä hän ymmärsi höystää koko joukolla painavia ja arkaluontoisia puolustussyitä, jotka oikeuttaisivat Whartonin vastaanottamaan lahjomisen.
Työnantajat olivat kuin olivatkin hankkineet itselleen lähettilään. He oivalsivat täydelleen, että Sotahuuto ja sen omistaja olivat vaarallinen mahti. Epäilivät he kumminkin, että lehti voisi iankaiken ylläpitää lakkorahastoa; lainautumisen oireita oli kenties jo näkyvissäkin. Mutta melko kauan se jo oli pysynyt pystyssä ja niin kauan kuin työntekijät luottivat siihen, he arvatenkin ovat itsepintaisesti lakossa, huolimatta laajalle levinneestä kurjuudesta ja hädästä.
Asiain näin ollen mahtavammat työnantajat olivat arvelleet viisaimmaksi lähennellä peloittavaa vastustajaansa ja esittää hänelle sellaisia asianhaaroja, jotka mahdollisesti saattaisivat vaikuttaa hänen menettelytapaansa. Herra Pearsonin he olivat valtuuttaneet selvittämään hänelle sitä ehdotusta, joka oli laadittu metalliteollisuuden uudelleen järjestämiseksi kuin myöskin niitä etuja, joita on koituva työmiehelle vastaisuudessa, jos mainittu ehdotus saadaan hyväksytyksi.
Muutamin sanoin herra Pearson luetteli hänelle suunnitelman eri kohdat. Wharton seisoi vastapäätä häntä, kädet taskussa hiukan kalvakkana, otsa rypyssä, ja silmäili hievahtamatta puhujaan.
Sitten herra Pearson vaikeni ja rykäisi.
No niin! — tämä oli siis suunnitelma. Hän otaksui, ettei Sotahuudon omistaja tämän selityksen jälkeen enää epäröine muuttaa kantaansa. Hänelle, Pearsonille oli annettu toimeksi selostella hänelle kaikki yksityisseikat, joihin hän vain halusi tutustua. Työnantajat olivat niin kauttaaltaan vakuutetut tämän hankkeensa järjellisyydestä, että jopa itse Sotahuudon omistajaakin ehdottivat rupeamaan syndikaatin osakkaaksi ja tarjosivat herra Whartonille kymmenen perustamisosaketta uudessa yrityksessä siinä tapauksessa, että hän suostuu myötävaikuttamaan sen hyväksi.
Tässä yksinään istuessaan ja tätä kaikkea mieleensä muistutellessaan Wharton vieläkin tunsi kaikissa jäsenissään tuon nytkähtävän vavahduksen, tuon pikaisen verenryntäyksen kasvoihin, kuin olisi häntä isketty ruoskalla.
Sillä parissa sekunnissa hän oli tajunnut asianlaidan. Eilen viimeksi oli eräs hänen City-tuttavistaan virkkanut hänelle: "Kun vain te ja kirottu sanomalehtenne saataisiin väistymään, niin tämä yritys pääsisi luistamaan ja osakkeet nousisivat vuorokauden kuluessa kahteen tuhanteen puntaan."
Kotvaan ei kumpikaan puhunut mitään. Sitten Wharton iski asianajajaan kumman, tutkistelevan katseen ja tunsi valtimonsa lujasti jyskivän.