Jonkinverran vaaraa tässä tietysti sentään oli kyseessä. No niin! Vaarojen ympäröimä hän oli tässä joka tapauksessa. Hän valitsi pienimmän. Ei kumminkaan ilman kamppailua — ilman viiltäviä tunnonvaivoja. Aikoinaan hän oli tehnyt itsensä syypääksi moneen kunnottomaan ja epäilyttävään tekoon, mutta ei kumminkaan ikinä mihinkään näin siivottomaan. Hänen mieltänsä kirveli aika tavalla ajatus, minkälaiseksi hänen suhteensa eräisiin henkilöihin — varsinkin Dennyyn — oli muodostuva. Mutta toimen miehen on häikäilemättä työnnettävä luotansa arvelut ja pelko. Kyseessä oli hänen uransa menestys.
Craven? Kas siinä uhkasi pysty tulla eteen. Aamulla oli hänen kohta sähkösanomalla ilmoitettava hänelle haluavansa puhutella häntä maanantaiaamuna. Marcellan takia täytyy koettaa hyvällä selviytyä siitä miehestä — tavalla tai toisella.
Entä Marcella! Hänen tietoonsa ei tämä saa koskaan tulla, ei hiiskaustakaan siitä! Hän oli kaiken aikaa paheksunut Sotahuudon kiivasta hyökkäystapaa lakkotaistelussa. Niinpä hän arveli verrattain helposti voivansa puhdistautua hänelle siitä, mitä hän ja yleisö ennen pitkää tulisi näkemään.
Sitten hänen aatoksensa aivan huomaamatta siirtyivät rahoihin. Hän riuhtasi itselleen paperiliuskan ja täytti sen laskelmilla. Tuhat tulimmaista! tämähän vetelee oivallisesti! Työntäessään paperin syrjään ja astuessaan akkunan luo raitista ilmaa hengittämään, hän jo tunsi olevansa aiotun syndikaatin harras jäsen — oikeudenmukaisen ja viisaasti suunnitellun yrityksen julkinen suosija.
Pienellä, tarmoa ja sisäistä tyytymystä ilmaisevalla nytkähdyksellä singahutti hän paperossinsa pois ja aamuauringon ensi säteiden hiipiessä hänen tomuiseen kammioonsa istui hän kirjoittamassa Marcellalle hehkuvaa kirjettä.
Työlästäkö? Oli tietenkin. Marcellan valtaaminen ja kiehtominen on vievä häneltä aikaa — paljon kallista aikaa — niin hyvin nyt kuin vastaisuudessa. Etelän kuuma veri ja perinnäiset englantilaiset siveellisyyskäsitteet — siinä harvinainen yhdistys. Mutta Wharton hymähti sille suopeasti. Häntä hurmasi lähestyvän kamppailun monet vaikeudet.
Ja valtaansa hänen on se tyttö saatava! Marcellan vastustelemisesta tämä päätös tuntui vain tulistuvan ja terästyvän.
Pitkää mietintäaikaa ei Marcellalle ollut enää sallittava. Nyt hänen, Whartonin, tulot ovat taas turvatut ja elämä kääntyy suopeaksi hänelle. Ajatuksissaan hän jo ylvästeli Marcellan kauneudella.
Hänen ajatuksensa viivähtivät ohimennen lady Selinassakin synnyttäen osittain hilpeyttä, osittain sääliä — sellaista, jota nuori mies saattaa tuntea kolmenkymmenenviiden korvissa olevaa neitoa kohtaan, joka on ollut huomaavainen hänelle. Sekaantuipa siihen jonkin verran ylvästelevää itsetuntoakin, joka tällä hetkellä oli erittäin tervetullut. Sillä hän olisi tietenkin voinut naida lady Selinan, jos olisi tahtonut. Mutta miksikä hänen vaalinsa ei osunut johonkin toiseen varattomaan poikaan, joka armahtaisi hänen yksinäisyyttänsä. Olihan niitä vaikka kuinka monta ja rahaa hänellä kyllä lienee viljalti. Ukko Alresford kallistui jo loppuansa kohti ja vähäiseksi oli silloin käyvä lady Selinan vaikutusvalta ja mahti, kun ei niitä enää olleet tukemassa Alresford House, ei Busbrigde, eikä muutkaan entiset komeudet.
* * * * *