Aikaisin sunnuntaiaamuna Wharton sähkösanomalla kutsui Cravenin luokseen "neuvottelemaan". Loput päivää kului hupaisesti laivaretkellä rouva Lanen ja useiden muiden naisten seurassa, joiden joukossa oli nuori, kaunis herttuatar, joka lisäksi oli kirjallinen ja sosialisti. Illalla Sotahuudon omistaja meni toimistoon ja kyhäsi Damesleyn lakosta johtavan, jossa harjaantunut silmä saattoi äkätä yhden — vain yhden — lauseen, joka jo ennusti uuden politiikan valkenemista.
Paljon levotonta huolta tuotti hänelle tietenkin eri tapausten suhtautuminen toisiinsa. Hän tiesi kyllä, että kauppasopimus Damesleyn työnantajain kanssa ei sietänyt viivytystä. He menettivät joka päivä suunnattomia summia eivätkä arvatenkaan olisi taipuvaisia siirtämään sopimuksen päätöstä parisen viikkoa eteenpäin edistääkseen Whartonin aikeita.
Hänen vaikutusvaltansa oli ostettava nyt — ratkaisevalla hetkellä — tahi ei ollenkaan.
Mutta hän oli pahassa pinteessä. Kahden viikon kuluttua oli hänellä puoluekokous niskoillaan. Puoluetovereista oli usea ankarasti, paheksuva hänen muuttunutta kantaansa Damesleyn lakkoon nähden. Tässä kysyttiin ovelaa toimimista — ovelaa asiain punnitsemista.
Yhdentoista seutuvilla maanantaiaamuna hän ilmoittautui herra Pearsonin toimistossa. Pikainen hymyily väreili kuuluisan asianajajan suupielissä, kun vieraan nimi mainittiin, hymyily, jonka vaaleat viikset salasivat ja joka paikalla taas häipyi. Sitten alkoi kaupanhieronta, jossa molemmat asianosaiset esiintyivät mitä säädyllisimmin. Wharton huomasi, että häntä itse asiassa pidettiin hyvin lujalla. Sotahuudolle suotiin peräytymisen toimeenpanoon ja lakkorahaston lakkauttamiseen vain viikko aikaa.
Herra Pearson salli itselleen ensimäisen — näkyvän hymyn, kun Wharton hiukan myöhemmin anoi saada jonkinlaista varmuutta sopimuksen salassa pitämisestä.
"Mutta, hyvä herra Wharton, onko sitten tapana tällaisia asioita huutaa julkisuuteen? Muuta varmuutta en voi teille antaa kuin minkä itse asianhaarat suovat. Kirjallista sitoumusta en tottakaan teidän sijassanne hetkeäkään ajattelisi. Pitkällisen kokemuksen kautta olen tullut vakuutetuksi siitä, että mitä vähemmän kirjoitetaan arkaluontoisista asioista, sitä parempi."
Kun asiat jo olivat sovitut, Wharton tähysteli asianajajaa ja kysäisi äkkiarvaamatta:
"Mistä tiesitte minun olevan rahapulassa?"
Herra Pearson kohotti verkalleen kulmakarvojaan.