Itse hän ei tahtonut myöntää olevansa sairas, ja hän keskitti kaiken tarmonsa niiden kolmen, maanjako-kysymystä koskevan esitelmän valmistuksiin, jotka hänen oli määrä lokakuussa pitää suurelle joukolle Lontoon työväenedustajia. Hallinin nimeä pidettiin niin suuressa arvossa ja hänen personallisuutensa oli niin rakastettu, että heti kuin hänen kantansa tuohon uuteen, Lontoon työväestössä niin suunnatonta kannatusta voittaneeseen maanjako-kysymykseen kävi tunnetuksi laajemmissa piireissä, useat johtavat sosialistiset ja radikaaliset klubit lähettivät hänelle kehoituksia pitämään lokakuussa kolme esitelmää Lontoon työväestön edustajain kongressille. Esitelmän jälkeen oli päätetty varata aikaa siitä aiheutuville kysymyksille ja keskusteluille.
Hallin oli kiihkeän halukkaasti suostunut tarjoumukseen, ja nyt hän valmisteli näitä kolmea esitelmäänsä niin uupumattoman sitkeästi, että Susie paran levottomuus yltyi päivä päivältä, hän kun oli mielestään huomaavinaan tässä ylenmääräisessä ponnistelussa murtuneen sielun viimeisen tarmoleimahduksen, jäähyväistervehdyksen, johon ei sisaren harras rakkaus vielä voinut alistua. Sillä Hallinia vaivasivat kaiken aikaa kova sydämenheikkous ja hermoärtyisyys, joka olisi tehnyt työkyvyttömäksi jokaisen, ken ei sielunvoimiltaan ollut yhtä jäntevä kuin hän.
Lordi Maxwell oli vielä elossa, ja töittensä keskessä Hallin huolestuneella jännityksellä odotti Aldousin joka päivä saapuvia tietoja, jotka hän säännöllisesti ojensi Marcellalle luettaviksi, ikäänkuin sen kautta tahtoen ilmaista, että hänessä oli kehittymässä uusi ja vakiintuva luottamus Marcellan, myötätuntoon. Mutta heidän sydämellinen seurustelunsa katkesi äkkiä, sillä eräänä iltana, kun Marcella palasi kotiin, ojensi Minta Hurd hänelle ovella sähkösanoman äidiltä: "Isä vaarallisesti sairastunut. Tule heti kotiin." Myöhään samana iltana hän saapui Melloriin.
Samana päivänä lordi Maxwell kuoli. Viikko myöhemmin hän haudattiin pieneen Gairsleyn kirkkoon. Herra Boycen tila oli silloin hyvin huolestuttava, ja Marcella pysyttelihe kaiken päivää sisässä, pimeässä sairashuoneessa tai omassa huoneessaan, mutta hänen ajatuksensa vaelsivat Maxwell Courtiin ja hän näki uhkean linnan surupuvussa — ja haudan ympärillä seisovat ihmiset. Hallinkin oli tietysti tullut vanhaa lordia saattamaan viimeiseen leposijaan. Oli sateinen, kolkko syyspäivä, ja Marcella tuskitteli itsekseen ajatellessaan mitä kosteutta ja rasituksia Hallinin oli kestettävä.
Siitä päivin hän oli vähän väliä saanut neiti Hallinilta kirjeitä. Asiat olivat näennäisesti entisellään. Edward oli yhäti ankarassa työinnossa, yhä raihnainen, yhä hyvällä mielellä. "Aldous" — neiti Hallin ei ollut vielä tottunut uuteen arvonimeen — asui kaupungintalossa Curzon Streetillä, aivan uppoutuneena ja nähtävästi tuskastuneenakin niihin moninaisiin toimiin, jotka johtuivat osaksi erinäisistä, perinnön yhteydessä olevista lakimääräyksistä, osaksi piakkoin tapahtuvista vaaleista hänen omassa vaalipiirissään. Alisihteerin virastaan sisäasiainministeriössä hänen oli luovuttava, mutta ensi istuntokaudella, virkoja uudelleen miehitettäessä, varattaisiin hänelle arvatenkin toinen paikka ministeriössä. Kaiken vapaa-aikansa vietti hän sisarusten luona, ja neiti Hallin arveli, että Aldousin omaa ikävää ja alakuloisuutta hälvensi hänen vilkas osanottonsa Edwardin työhön ja huoli tämän horjuvasta terveydestä.
Pariin päivään ei nyt ollut tullut kirjettä veljeltä eikä sisarelta, ja hän alkoi jo käydä levottomaksi. Sillä tänään oli 4 p. lokakuuta ja 2 p:nä olisi Hallinin ensimäinen esitelmä ollut pidettävä. Kuinka lie nääntyvän profeetan käynyt. Hän aavisti pahaa. Sillä "vastaanottoiltoinaan" Brown Buildingsissä hän oli tullut huomaamaan, kuinka intohimoisesti ja voimakkaasti työväenluokka oli takertunut tähän kansallistaloudelliseen haavekuvaan. Tuskinpa edes Lontoon työväestö pysyisi maltillisena Hallinin selostaessa kantaansa. Louis Craven oli varmaan oleva siellä. Ja hän oli luvannut kirjoittaa siinä tapauksessa, ettei Susie Hallinilta riittäisi aikaa. Illalla Marcella niinmuodoin varmasti odotti tietoja.
Poloiset Cravenit! Louisin nuori vaimo, joka odotti pienokaista, ei ollut antanut huolten masentaa uljasta mieltänsä. He möivät harvat huonekalunsa maksaakseen velkansa ja vuokrasivat itselleen kalustetun huoneen Anthonyn läheisyydessä. Veljensä suosituksella Louis oli saanut hankituksi sieltä täältä piirustustyötä ja sen lomassa hän kirjoitteli sanomalehtiin. Marcella oli tutustuttanut heidät Hallinin sisaruksiin ja Susie tunsi jo äidillistä osanottoa odotettua pikku kansalaista kohtaan. Aina nyreä Anthonykin teki kaikkensa keventääkseen veljen tukalaa tilaa. Mutta kova aika oli sittenkin edessä, ja Marcella oli viime aikoina huomannut, että Louisilla samoin kuin Anthonyllakin oli vaarallisia taipumuksia raskasmielisyyteen ja eriskummallisuuteen. Marcellan sydän oli usein raskas heidän tähtensä, ja hän suri omaa kykenemättömyyttään, kun ei voinut auttaa heitä.
Eräät toiset haavat oli aika lääkinnyt odottamattoman nopeasti. Kun Marcellan viimeisestä kohtauksesta Whartonin kanssa oli tuskin kolmea päivää kulunut, ja kun työväenpuolueessa tapahtunut loppuratkaisu oli vielä kaikkein suussa ja katkeria sanoja ja syytöksiä yhä sateli Whartonin päälle, hätkähti Hallin eräänä iltana äkisti sanomalehteä lukiessaan ja työnsi sen sitten Marcellalle. Marcella luki seuraavan uutisen:
"Kihloihin ovat menneet herra H. S. Wharton, Länsi-Brookshiren edustaja ja lady Selina Farrell, lordi Alresfordin ainoa elossa oleva tytär. Häät vietetään luultavasti pääsiäisen aikaan. Herra Wharton, jonka terveyttä uuttera työskentely parlamentissa on suuresti heikontanut, aikoo sillä välin lääkärinsä määräyksestä lähteä Itään matkustelemaan. Hän lähtee jo parin päivän kuluttua Ranskan Kokin-Kiinaan, ystävänsä, sir William Ffolliotin kera. Heidän tarkoituksensa on tutkia kuuluisan Kambodjassa olevan Angkor temppelin raunioita, ja jos vuodenaika on suotuisa, on heillä aikomus kulkea Mekongia ylös. Herra Whartonille on myönnetty virkavapautta istuntokauden loppuun."
"Tiesittekö tästä mitään?" kysyi Hallin teeskennellyn huolettomasti, kuten ainakin arveluttavia kysymyksiä tehtäessä.