"Sepä nähdään", nauroi Marcella. "Herra Cravenilla on monenlaisia tuumia."
"Kuka on herra Craven?"
"Ettekö tavannut häntä luonani Lontoossa?"
"Oh! nyt muistan!" kirkaisi nuorukainen — "se hirvittävä sosialisti".
"Hänen vaimonsa on vielä hullumpi", sanoi Marcella hilpeästi. "He ovat asettuneet tänne asumaan. He tulevat minun apulaisikseni."
"Pitäkää heidät sitten Herran nimessä itsellänne", huudahti Frank. "Älkää antako heidän kulkea valloillaan kreivikunnan turmioksi. Ei sellaista väkeä täällä kaivata."
"Oh! kyllä teidän vuoronne vielä tulee. Lordi Maxwell" — ääni muuttui — araksi ja hiukan juhlalliseksi. "Suvaitsetteko tulla vierashuoneeseen? Äiti tulee kyllä alas, jos tahdotte tavata häntä, mutta hän arveli että — että — me voisimme kenties kahden suorittaa mitä on tehtävänä."
Aldous oli seisonut hattu kädessä häntä katselemassa kun hän puheli Frankin kanssa. Hän hätkähti hiukan, kun Marcella kääntyi hänen puoleensa.
"Kyllä me kaiketi voimme suoriutua ilman häntä", virkkoi hän.
"Tuhat tulimmaista", murahti Frank itsekseen, kun ovi sulkeutui heidän jälkeensä, ja sensijaan, että olisi käynyt istumaan tuolille sanomalehtiä selailemaan, kuten Marcella oli ehdottanut, rupesi hän kiihtyneenä mittailemaan lattiata. "Hänen isänsä määrää Aldousin testamentin toimeenpanijaksi — Aldous järjestää hänen raha-asiansa — he ovat niin maireita toisiansa kohtaan kuin ei milloinkaan mitään olisi tapahtunut. Mitä hittoa tämä tietää? Ja yhtäkaikki Betty — niin, Betty on kun onkin pikiintynyt Aldousiin — siitä ei päästä mihinkään! — Ja kyllä sen jokainen arvaa, mitä tuo vanha Raeburnin kissa mielessään hautoo aamusta iltaan. Ei vaan minun järkeni pysty tätä selittämään."