Marcella tutkisteli ja hypisteli sitä yhä kiihtyvin, sekanaisin tuntein. Mitä enemmän hän sitä silmäili, sitä vaikeammalta ja katkerammalta hänestä alkoi tuntua se, että hän on tästä kiitollisuuden velassa ranskalaiselle kotiopettajattarelle, sen sijaan kuin muille tytöille tuollaisia tamineita lähetetään auliisti kotoa. Ensiksi hän oli vähällä kääntää selkänsä tuolle vuoteelle ja sen kauniille kantamukselle. Mutta soma lumivalkoinen muslimi, heleät nauhat, kiihkeä uteliaisuus: miltähän tuossa muka näyttäisi? — kaikki tuo sai voiton tytöstä, jossa, niin niukoissa varoissa kun hän elikin, oli alkanut saada valtaa tavallista suurempi mieltymys ulkonaiseen kauneuteen ja somuuteen.
Marcella puki leningin ylleen ja oli äärettömän onnellinen. Ja illalla hän suuteli mademoiselle Rénieriä innokkaasti, jopa kyynelöidenkin, vaikkei Cliff Housessa vielä kukaan ollut nähnyt hänen itkevän muuten kuin kiukusta ja raivostuneena.
Jonkun ajan kuluttua isä tuli häntä tervehtimään. Se oli ensimäinen ja ainoa kerta, jolloin isä täällä kävi. Marcella, jolle hän oli tähän asti pysynyt jotenkin vieraana, vastaanotti hänet kalsealla kohteliaisuudella ja purkamatta hänelle sydäntään; näyttelihän vain talon huoneita ja puutarhaa hänelle. Ollessaan jo lähtemässä pois isä äkillisen hellyyden puuskan valtaamana kysyi, onko Marcellan täällä hyvä olla ja halusiko hän jotain.
"Kyllä!" — sanoi Marcella loistavin silmin. — "Sano äidille, että minä tahtoisin saada otsatukan, niinkuin kaikilla muillakin tytöillä on."
Ja hän viittasi halveksivasti omaan sileäksi kammattuun tukkaansa. Isä hämmästyi tuota odottamatonta intoa, pani silmälasit nenälleen ja tarkasteli lapsen ulkoasua.
Kolmen päivän perästä Marcella läksi äitinsä luvalla mademoiselle Rénierin kanssa Marswillin kähertäjän luokse ja palasi sieltä otsatukkaisena ja onnellisena. Kiitollisuudesta hän sitten kirjoitti äidilleen kirjeen, joka ensi kertaa sisälsi muutakin kuin pelkkiä tavallisia uutisia.
Mutta toisenlaisiakin muutoksia oli tulossa.
Herra Boyce oli tähän saakka sangen vähän välittänyt tyttärensä kasvatuksesta. Mutta nyt, käytyään omin silmin näkemässä, hän oli pannut merkille muutamia vähäpätöisiä seikkoja ja tuli siihen päätökseen, ettei hänen tyttärensä elänyt edullisissa oloissa. Hän valitti tätä vaimolleenkin, mutta tämä vastasi lyhyesti, että Marcellan on niin hyvä olla kuin vähävaraisten vanhempain tytär suinkin saattaa toivoa. Herra Boyce kumminkin piti oman päänsä. Hän oli vastikään saanut kuulla, että Harold, hänen leskimieheksi jääneen veljensä Robertin, Mellor Parkin herran, ainoa poika poti kovaa tautia, jota saattoi kestää kauankin, mutta joka ennemmin tai myöhemmin tekee hänestä lopun. Jos nyt tämä nuori mies kuolee ja Marcellan isä elää Robert veljensä jälkeen, niin hän perii Mellor Parkin. Muutamista esteistä huolimatta he silloin saavat takaisin sen aseman yhteiskunnassa, mikä heille tulevakin on, ja silloin Marcellankin pitää arvokkaalla tavalla esiintyä hänen tyttärenään ja perillisenään.
Saamatta näille mietteilleen kannatusta vaimoltansa hän kääntyi vanhimman sisarensa, erään vanhan neidin puoleen, joka oli hiukan varoissa ja asui heillä, ollen suvun jäsenistä ainoa, jonka kanssa hän vielä oli sovussa. Häntä miellytti velimiehen puhe, siinä kun ilmeni sukuylpeyttä, joka ei ollut Boyceissa minään huomattavana puolena, mutta jota tuossa vanhassa neidissä oli yltäkyllin. Veljen vaiettua hän verkalleen huomautti, että jos Marcellan saisi johonkin etevään kouluun, niin hän, kyllä ottaisi suorittaakseen tarvittavat lisämenot. Marcellan käytöstapa on todellakin kömpelöä, ja vaikea on sanoa, mitä hän on oppinut ja millaisessa seurassa elänyt; eikä hänessä juuri näy erityisiä taipumuksiakaan. Jotain hänen hyväksensä pitää tehdä, jo perheen arvonkin takia. Mutta ankarana protestanttina täti pani ehdoksi uskonnollisiakin näkökohtia ja otti kirjoittaakseen asiasta eräälle ystävälleen.
Seurauksena tästä oli, että Marcella, joka nyt oli täyttänyt neljätoista vuotta, pari kuukautta myöhemmin siirtyi Cliff Housesta erään ladyn huostaan, joka johti pientä, mutta hyvin suosittua tyttökoulua Solesbyssä, lähellä samannimistä kylpypaikkaa Englannin itärannikolla.